keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Koti

Blogi on kriisissä - aupaireiluni loppuu perjantaina, ja lauantaina kello 12.25 olen takaisin Helsingissä. Toisin sanoen blogin on kai kuoltava.

Kaksi päivää Corkissa tosiaan jäljellä. Perjantaina kello 12.00 olisi tarkoitus lähteä dösällä kohti Dublinia. Neljä ja puoli tuntia menee nykyään ihan iisisti istuen. Dublinissa syönen rituaalinomaisen viimeisen chippersin (fish and chips hienommin sanottuna) ja juon sitä mustaa olutta josta Suomessa saa maksaa itsensä kipeäksi.

Torstaina lähdetään baariin itkemään ja kärsimään tätä eroa.

Helsinkiin saavuttuani käyn ostamassa kyniä ja paperia pääsykokeisiin ja meen kaupan kautta puistoon. Illalla meen Vaasankadulle Pub Heinähattuun. Toistan edeltävää järjestystä seuraavat 20 vuotta kunnes teen itsemurhan mahdottoman kyllästyneenä.

maanantai 25. toukokuuta 2009

tiistai 19. toukokuuta 2009

Re: torakka

Juon kahvia ja syön brownieta. Viikonloppu oli ja meni ja siitä selviydyttiin taas varsin kunnialla. Perjantaina jouduin lastenvahdiksi mikä nyt ei ollut ihan ykkösjuttu mutta elämä ei oo.

Lauantaina käytiin Killarneyssä. Siellä on metsä ja metsässä harvinainen etana. Vettä tosin satoi niin ei valitettavasti käyty metsässä. Suomessa metsän ylitarjontaan on tottunut eikä sitä edes ajattele mutta Irlannissa metsä tuntuu kotoisalta ja maagiselta ja vanhalta ja tonttumaiselta. Olen kerran täällä oloni aikana ollut metsässä. (Laske metsä-sanat edeltävästä kappaleesta ja voita sata tonnia.)

Ai niin ja sit pääsin pääsykokeisiin Taikin graafiseen suunnitteluun eli tyttöilyä ja hivenen nörttäystä tiedossa.

ATTENTION! ACHTUNG! Antakaan mulle koti. Kesäkuun alusta tai puolivälistä tai jostain siitä lähtien. Etelä-Helsinki, en tarvi paljon tilaa, vuokra enintään neljäsataa.

Lauantai-iltana käytiin vähän humppaamassa Inesin kanssa. Ennen kaupunkia mentiin mun luo koska piti hmmh valmistautua iltaan. Mulla on uus hieno mekko niin täytyi kokeilla. Huh se on ihan käsittämättömän lyhyt. Valitettavasti Saksa ohitti Suomen Euroviisuissa. An Brogissa soi The Smiths (Panic in the streets of London, Dublin, Dundee...) ja Loove will tearrr us apaaart agaain. An Brog on sentään teinibaari, se mesta, miksi tiedän kaikki tän hetken listahitit ku käydään siellä aina joraamassa. Mä oon sinne liian vanha, pojat on nuoria ja rumia ja meitsi kitkerä kuin eilisen sitruunan kuori.

Sunnuntaina lähdettiin väsyneinä Waterfordiin. Mentiin sinne koska kukaan ei ole siellä käynyt eikä kukaan tiennyt mitä siellä on. Waterford on kaupunki jolla on viikinkinimi (Vedrarfjord), josta tulee kristallia ja jossa satoi vettä. Ihan nasta. Irlannin neljänneksi tai viidenneksi suurin kaupunki, eli pieni muttei kylä sentään. Matkalla takaisin tuulilasin pyyhkijät jumittuivat muutamaan otteeseen ja bensa meinasi loppua maaseudun pikkuteillä. Käytiin hautausmaalla ja suuren tornin juurella sekä yritettiin tulkita iirin kielisiä paikannimiä niiden englannin kielisiksi versioiksi. Homma toimii usein samalla tavalla kuin Esbo Espoo eli helppoa kuin mikä. Toisaalta esimerkiksi Waterford on Port Lairge ja Dublin Baile Atha Cliath... Täysin mahdotonta eli vähän niin kuin Turku Åbo.

Noin yksitoista päivää Irlantia jäljellä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Se olen minä, mestarikiipeilijä!


Vähän vinksahtaneet leidit Ines & Marlene tahtoivat lähteä retkelle lauantaiaamuna kello 7.30 kaupungin keskustasta. Heräsin siis puoli seiskalta, join aamunakahvini, söin -maissilastuni ja kävelin cityyn. Marlene poimi mut matkaan Easonin edestä, vilahdettiin Inesin perheen kartanossa ja sitten suunnattiin kohti Dingleä.

Irlanti yllätti; sää oli kaunis. Automatka kaikkinen pysähdyksineen ja biitsilläkävelyineen kesti ehkä kolme tuntia. Tässä maassa kaikki on lähellä mutta toisaalta tiet on yleensä niin jännittäviä että kaikki onkin sitten vähän kauempana kuitenkin.

Dingle tarkoittaa kahta paikkaa: kylää sekä aluetta (tiedättehän, se peninsula-juttu, en vieläkään muista mikä se on suomeksi). Dingle kumpanakin on ihan klassinen turistijuttu. Luin just Wikipediasta ettei Dingleä virallisesti ole enää edes olemassa, tai no, ainakin tienviitoista tyhmät englanninkielennökset päätettiin poistaa ja niinpä Dingle on nimeltään An Daingean. Tiiätte sitte jos ootte Dingleen menossa! Dingle on muuteski an gaeltacht -aluetta, mikä tarkoittaa ettei kukaan puhu sanaakaan englantia ja iirinkielen harjoitus on suotavaa. No ei tiettykään, vaan että iiri on valtakielenä, eli tilanne on samantapainen kuin Kauniaisiin mentäessä.

Dinglen hupaisin turistinähtävyys on 25-vee. delfiini Fungi joka uiskentelee jossain Dinglen lähettyvillä. Ikinä en ollut Fungista kuullutkaan ennen kuin käväisin Dinglessä. Vaaroja uhmaten yritimme nähdä Fungin mutta ei onnistanut! Sen sijaan hullut lehmät yrittivät syödä minut ja leidejäkin vähän jännitti vaikka ne olivat juuri siunailleet kuinka hyvä on ettei enää pelkää lehmää. Käveltiin siis lehmien pellossa merenrannassa. Traumat jäi, maaseutu pysyköön kaukana minusta!

Oli ihan käsittämättömän nätti päivä Irlanniksi ja autoiltiin ympäriinsä jännillä pikkuteillä joissa on jänniä mutkia ja kuolema tulee lempeästi varoittamatta. Mentiin katsomaan erästä pientä rantaa mutta päädyttiinkin katsomaan maisemaa mäelle. Mäellä oli myös aita ja toisella puolella lampaankakkaa (ei lampaita). Luonnonvoimia uhmaten kiipesimme aidan yli (koska jotkut muutkin teki sillai) ja käytiin vähän katsastamassa mestoja. Ensin oli aika idyllistä kivaa merenrantsu- ja kalliomaisemaa. Sitten alapuolellamme kulkeva aita loppui (sen jälkeen oli pudotus ja meri). No siis paska aita se olikin, ei kai siitä kovasti hyötyä ois ollut jos oltais pyöritty alas. Jatkettiin sitä minipolkua eteenpäin ja ihasteltiin ihan nerokasta reittiä jonka olimme valinneet. Kohta polulla oli pari isoa kivenmurikkaa joitten yli ois pitänyt kiivetä, niin päätettiin pitää istuntatauko. Moikkailtiin parit herrasmiehet jotka ohitti meidät ja jatkettiin matkaa kivien yli. Ne kivet oli varmaan joku noita-akka siihen laittanut, koska niiden jälkeen polusta tuli huomattavasti mielenkiintoisempi. Etappi sisälsi kiipeilyä, kiroilua sekä istuma-asennossa eteenpäin liikkumista. Jossain vaiheessa kun keskityin armottomasti polun seuraamiseen, Ines sanoi mulle: Hei, ei sun ois kandennu mennä sielt, ku nyt sä oot ihan siin reunalla. Ja mä olin sit ai vittu, menitkö kertomaan! Silloin huomasin että polun reuna on ehkä kolmen sentin päässä jyrkänteen reunasta ja alkoi heti jänskättämään enempi. Selvisimme kuitenkin helpommille kulkureiteille ja kävimme ihailemaan sitä totaalisen kreisiä ja suisidaalista tietä jonka olimme valinneet. Marlene yritti vielä myöhemmin kylmää ja märkää itsemurhaa kun istuksimme Inesin kanssa mukavasti nurmikolla. Lampaat olivat kauniita eivätkä lainkaan agressiivisia (Ne ilmestyivät jostakin).

Kaikkien seikkailujen jälkeen mentiin kikattamaan Corkin baareihin ja olemaan hömppiä. Amen.

torstai 7. toukokuuta 2009

Kaikki negatiiviset asiat minussa

1. Nimessäni:

Aani (aa lausutaan sitte nenään). Annie. Oonnni. YKSIKÄÄN ULKOMAALAINEN EI OSAA LAUSUA MUN NIMEÄ.


2. Kasvoissani:

En jaksa analysoida nyt tätä. :D

3. Vartalossani:
Liikaa lihaa.

4. Luonteessani:

Sulkeutunut, ahdistunut, epäsosiaalinen, hysteerinen, epävarma, painostava, vittumainen, epäkohtelias...


5. Vaatekaapissani:

Liian vähän Guccia.

6. Kotonani:
Liikaa ihmisiä ja yleistä kuumotusta.

7. Työssäni:
Katso ylempi. Lue blogi.

8. Ystävissäni:

Asuu ihan ihme paikoissa, ja erityisesti jossain muualla ku mä.


9. Perheessäni:

Kaikki jollain lääkityksellä.


10. Harrastuksissani:

En osaa mitään paitsi dokata. Silloinkin yleensä sammun liian aikaisin.

11.Kumppanissa?
Oli mulla joskus yks mut loppujen lopuks sekin oli ääliö.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:

1/3 on sokea.


13. Kielenkäytössäni:

Rumaa enkä tiedä enää edes unissani mitä kieltä mun pitäis puhua.


14. Musiikkimaussani:

Huonosti jäsenneltyä teiniangstausta.


15. Kotikaupungissani:

Oli se mikä tahansa, en oo varma haluanko elää siellä.


16. Ruokavaliossani:

Söin aamupalaksi uunissa käytettyä paahtoleipää valmiiksiviipaloidulla cheddarilla.

17. Lapsissani:

Hemmoteltuja.


18. Naapureissani:

Mummoja.


19. Nykyisessä elämäntilanteessani:

En tiiä mitä mun pitäis tehä tai olla tekemättä. On maailma täynnä ystäviä mut ne kaikki ystävät on murusina maailmalla. Mun läheisin miesihmissuhteeni tällä hetkellä on mun tekstiviestikaverini jolla on lastenkirjakoiran nimi ja joka ei saa tarpeeks pillua Helsingissä ja niinpä sillä jää energiaa lähettää mulle viestejä.

20. Tulevaisuudessa?
Keskityn luultavimmin olemaan kännissä ja keksin jonkun johon ihastua ja olla epätoivoinen idiootti.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Vitun hullut naiset

Mua ä r s y t t ä ä . Ärsyttävä hostmama. Niin vitun ärsyttävä.

Eilen olin retkellä Bearan peninsulalla you know mitä se ikinä onkaan suomeksi. Perhe oli ollut kanssa retkellä koko viikonlopun ja palanneet jo kotiin. Olin just matkalla takaisin himaan niin hullu perheenäiti alkaa lähettää mulle jotain vittuiluviestejä siitä kun en oo paikalla ja että missä se kaukosäädin on. No en tiiä kun en löytäny sitä koko viikonloppuna ja jonku tervetulofanfaarinko sä vittu haluat. Vikassa viestissä se ymmärsi ettei sillä oo mitään syytä olla mulle paskamainen ja pyysi omalla tavallaan anteeksi eli sanoi et on kauhean väsynyt. Silti! Ja enivei, koko talossa ei ollut yhtään ruokaa kun ne lähti neljäksi päiväksi pois. Siinä talossa jonka pitäis ruokkia mut. Ei toikaan mua muuten erityisemmin ärsyttäisi mut rouva äiti on niin kohteliaisuuden ja hyvätapaisuuden ja muidenajattelun ja itsensäuhraamisen kannattaja mut se ei vain ite tee niin kuin saarnaa. Ja se on ä r s y t t ä v ä ä .

Kai perimmäinen ongelma on se että mun on kauhean vaikea suhtautua kiukuttelevaan kaveri/kämppis/työnantaja/keski-ikäinen rouva/mutsi -hahmoon. Mun hullut kiukuttelevat teinipsykokaverit on helppoja: niille voi leipoo pullaa tai sanoo et olepas ny viis minuuttia hiljaa tai lähtee kaljalle tai sanoo et olepas ny viikko hiljaa ja lähtee kotiin. Mut toi on mun työnantaja ja kaikki se muu. Sen lisäksi se vain on vitun vaikee ihminen.

Kaiken lisäksi se ei ees syö mun ruokia mikä on äärimmäisen epäkohteliasta.

Ja ou jes kyllä, lopun perheen kanssa tuun ihan hyvin toimeen siis.

Nina lähti litomaan lauantaina. Perjantaina oli villit läksiäiset. Vielä sunnuntainakin oli krapula. Crane Lanella oli hassu mies joka tuli kysymään multa että mistäs päin Skotlantia mä oikeen oon. 'No, emmä oo, ku mä oon Suomesta. Mistä sä oot?' 'Skotlannista.' Pitäs kyllä lähteä Skotlantiin ku oon näemmä luonnonlahjakkuus sen puhumisessa ja paikannimet on niin hassuja siellä. Sitten se mies vielä tarjos mulle kaljan kysymällä että juonko mä laageria. 'Joo.' 'Mitä sun tuopissa on?' 'Bulmerssia.' Ja se otti mun lähes tyhjän tuopin ja asetti mun pikkukätösiini sen ihan täyden tuopillisen laageria. Tyylikäs mies!

Kolme viikonloppua tätä riemua vielä jäljellä.