How's things?

Istun äitillä ja isillä, juon suodatinkahvia ja kuuntelen Dave Lindholmia. Paistan teeleipää ja lounas+päivälliseksi lohi-tomaatti -munakkaan. Kahvi on aamukahvi. Puoli neljältä mennään katsomaan Vaasankadulle kämppää Viva Ciabattan kanssa. 

Pääsykokeet meni päin helvettiä, ei musta siis taidepiskelijaa ainakaan tänä vuonna tule. Mulla oli raastava eksistentiaalinen kriisi mutta se meni ehkä jo ohi. Jotenkin tollanen tulevaisuuden ihan hirveä poteminen ja ikäkriisit ei ole olleet ikinä mun alaa.

Tuntuu myös että nyt tuli myöhäinen kevätpörriäinen. Jos sitä vaikka rakastaisi koko maailmaa.

Blogi on vieläkin kriisissä. Harkitsen sarjisblogin perustamista, niin olisi hyvä syy tehdä sarjiksia, mutta saa nähä. 

Suomi on Pub Heinähattu, puisto, kalja, tuttu ja turvallinen.

Blogini on nyt virallisesti lopussa ja kuollut. Moikka.

Koti

Blogi on kriisissä - aupaireiluni loppuu perjantaina, ja lauantaina kello 12.25 olen takaisin Helsingissä. Toisin sanoen blogin on kai kuoltava.

Kaksi päivää Corkissa tosiaan jäljellä. Perjantaina kello 12.00 olisi tarkoitus lähteä dösällä kohti Dublinia. Neljä ja puoli tuntia menee nykyään ihan iisisti istuen. Dublinissa syönen rituaalinomaisen viimeisen chippersin (fish and chips hienommin sanottuna) ja juon sitä mustaa olutta josta Suomessa saa maksaa itsensä kipeäksi.

Torstaina lähdetään baariin itkemään ja kärsimään tätä eroa.

Helsinkiin saavuttuani käyn ostamassa kyniä ja paperia pääsykokeisiin ja meen kaupan kautta puistoon. Illalla meen Vaasankadulle Pub Heinähattuun. Toistan edeltävää järjestystä seuraavat 20 vuotta kunnes teen itsemurhan mahdottoman kyllästyneenä.

Oltii vähä tuol kylillä

Re: torakka

Juon kahvia ja syön brownieta. Viikonloppu oli ja meni ja siitä selviydyttiin taas varsin kunnialla. Perjantaina jouduin lastenvahdiksi mikä nyt ei ollut ihan ykkösjuttu mutta elämä ei oo.

Lauantaina käytiin Killarneyssä. Siellä on metsä ja metsässä harvinainen etana. Vettä tosin satoi niin ei valitettavasti käyty metsässä. Suomessa metsän ylitarjontaan on tottunut eikä sitä edes ajattele mutta Irlannissa metsä tuntuu kotoisalta ja maagiselta ja vanhalta ja tonttumaiselta. Olen kerran täällä oloni aikana ollut metsässä. (Laske metsä-sanat edeltävästä kappaleesta ja voita sata tonnia.)

Ai niin ja sit pääsin pääsykokeisiin Taikin graafiseen suunnitteluun eli tyttöilyä ja hivenen nörttäystä tiedossa.

ATTENTION! ACHTUNG! Antakaan mulle koti. Kesäkuun alusta tai puolivälistä tai jostain siitä lähtien. Etelä-Helsinki, en tarvi paljon tilaa, vuokra enintään neljäsataa.

Lauantai-iltana käytiin vähän humppaamassa Inesin kanssa. Ennen kaupunkia mentiin mun luo koska piti hmmh valmistautua iltaan. Mulla on uus hieno mekko niin täytyi kokeilla. Huh se on ihan käsittämättömän lyhyt. Valitettavasti Saksa ohitti Suomen Euroviisuissa. An Brogissa soi The Smiths (Panic in the streets of London, Dublin, Dundee...) ja Loove will tearrr us apaaart agaain. An Brog on sentään teinibaari, se mesta, miksi tiedän kaikki tän hetken listahitit ku käydään siellä aina joraamassa. Mä oon sinne liian vanha, pojat on nuoria ja rumia ja meitsi kitkerä kuin eilisen sitruunan kuori.

Sunnuntaina lähdettiin väsyneinä Waterfordiin. Mentiin sinne koska kukaan ei ole siellä käynyt eikä kukaan tiennyt mitä siellä on. Waterford on kaupunki jolla on viikinkinimi (Vedrarfjord), josta tulee kristallia ja jossa satoi vettä. Ihan nasta. Irlannin neljänneksi tai viidenneksi suurin kaupunki, eli pieni muttei kylä sentään. Matkalla takaisin tuulilasin pyyhkijät jumittuivat muutamaan otteeseen ja bensa meinasi loppua maaseudun pikkuteillä. Käytiin hautausmaalla ja suuren tornin juurella sekä yritettiin tulkita iirin kielisiä paikannimiä niiden englannin kielisiksi versioiksi. Homma toimii usein samalla tavalla kuin Esbo Espoo eli helppoa kuin mikä. Toisaalta esimerkiksi Waterford on Port Lairge ja Dublin Baile Atha Cliath... Täysin mahdotonta eli vähän niin kuin Turku Åbo.

Noin yksitoista päivää Irlantia jäljellä.

Se olen minä, mestarikiipeilijä!

Vähän vinksahtaneet leidit Ines & Marlene tahtoivat lähteä retkelle lauantaiaamuna kello 7.30 kaupungin keskustasta. Heräsin siis puoli seiskalta, join aamunakahvini, söin -maissilastuni ja kävelin cityyn. Marlene poimi mut matkaan Easonin edestä, vilahdettiin Inesin perheen kartanossa ja sitten suunnattiin kohti Dingleä.

Irlanti yllätti; sää oli kaunis. Automatka kaikkinen pysähdyksineen ja biitsilläkävelyineen kesti ehkä kolme tuntia. Tässä maassa kaikki on lähellä mutta toisaalta tiet on yleensä niin jännittäviä että kaikki onkin sitten vähän kauempana kuitenkin.

Dingle tarkoittaa kahta paikkaa: kylää sekä aluetta (tiedättehän, se peninsula-juttu, en vieläkään muista mikä se on suomeksi). Dingle kumpanakin on ihan klassinen turistijuttu. Luin just Wikipediasta ettei Dingleä virallisesti ole enää edes olemassa, tai no, ainakin tienviitoista tyhmät englanninkielennökset päätettiin poistaa ja niinpä Dingle on nimeltään An Daingean. Tiiätte sitte jos ootte Dingleen menossa! Dingle on muuteski an gaeltacht -aluetta, mikä tarkoittaa ettei kukaan puhu sanaakaan englantia ja iirinkielen harjoitus on suotavaa. No ei tiettykään, vaan että iiri on valtakielenä, eli tilanne on samantapainen kuin Kauniaisiin mentäessä.

Dinglen hupaisin turistinähtävyys on 25-vee. delfiini Fungi joka uiskentelee jossain Dinglen lähettyvillä. Ikinä en ollut Fungista kuullutkaan ennen kuin käväisin Dinglessä. Vaaroja uhmaten yritimme nähdä Fungin mutta ei onnistanut! Sen sijaan hullut lehmät yrittivät syödä minut ja leidejäkin vähän jännitti vaikka ne olivat juuri siunailleet kuinka hyvä on ettei enää pelkää lehmää. Käveltiin siis lehmien pellossa merenrannassa. Traumat jäi, maaseutu pysyköön kaukana minusta!

Oli ihan käsittämättömän nätti päivä Irlanniksi ja autoiltiin ympäriinsä jännillä pikkuteillä joissa on jänniä mutkia ja kuolema tulee lempeästi varoittamatta. Mentiin katsomaan erästä pientä rantaa mutta päädyttiinkin katsomaan maisemaa mäelle. Mäellä oli myös aita ja toisella puolella lampaankakkaa (ei lampaita). Luonnonvoimia uhmaten kiipesimme aidan yli (koska jotkut muutkin teki sillai) ja käytiin vähän katsastamassa mestoja. Ensin oli aika idyllistä kivaa merenrantsu- ja kalliomaisemaa. Sitten alapuolellamme kulkeva aita loppui (sen jälkeen oli pudotus ja meri). No siis paska aita se olikin, ei kai siitä kovasti hyötyä ois ollut jos oltais pyöritty alas. Jatkettiin sitä minipolkua eteenpäin ja ihasteltiin ihan nerokasta reittiä jonka olimme valinneet. Kohta polulla oli pari isoa kivenmurikkaa joitten yli ois pitänyt kiivetä, niin päätettiin pitää istuntatauko. Moikkailtiin parit herrasmiehet jotka ohitti meidät ja jatkettiin matkaa kivien yli. Ne kivet oli varmaan joku noita-akka siihen laittanut, koska niiden jälkeen polusta tuli huomattavasti mielenkiintoisempi. Etappi sisälsi kiipeilyä, kiroilua sekä istuma-asennossa eteenpäin liikkumista. Jossain vaiheessa kun keskityin armottomasti polun seuraamiseen, Ines sanoi mulle: Hei, ei sun ois kandennu mennä sielt, ku nyt sä oot ihan siin reunalla. Ja mä olin sit ai vittu, menitkö kertomaan! Silloin huomasin että polun reuna on ehkä kolmen sentin päässä jyrkänteen reunasta ja alkoi heti jänskättämään enempi. Selvisimme kuitenkin helpommille kulkureiteille ja kävimme ihailemaan sitä totaalisen kreisiä ja suisidaalista tietä jonka olimme valinneet. Marlene yritti vielä myöhemmin kylmää ja märkää itsemurhaa kun istuksimme Inesin kanssa mukavasti nurmikolla. Lampaat olivat kauniita eivätkä lainkaan agressiivisia (Ne ilmestyivät jostakin).

Kaikkien seikkailujen jälkeen mentiin kikattamaan Corkin baareihin ja olemaan hömppiä. Amen.

Kaikki negatiiviset asiat minussa

1. Nimessäni:

Aani (aa lausutaan sitte nenään). Annie. Oonnni. YKSIKÄÄN ULKOMAALAINEN EI OSAA LAUSUA MUN NIMEÄ.

2. Kasvoissani:

En jaksa analysoida nyt tätä. :D

3. Vartalossani:
Liikaa lihaa.

4. Luonteessani:

Sulkeutunut, ahdistunut, epäsosiaalinen, hysteerinen, epävarma, painostava, vittumainen, epäkohtelias...

5. Vaatekaapissani:

Liian vähän Guccia.

6. Kotonani:
Liikaa ihmisiä ja yleistä kuumotusta.

7. Työssäni:
Katso ylempi. Lue blogi.

8. Ystävissäni:

Asuu ihan ihme paikoissa, ja erityisesti jossain muualla ku mä.

9. Perheessäni:

Kaikki jollain lääkityksellä.

10. Harrastuksissani:

En osaa mitään paitsi dokata. Silloinkin yleensä sammun liian aikaisin.

11.Kumppanissa?
Oli mulla joskus yks mut loppujen lopuks sekin oli ääliö.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:

1/3 on sokea.

13. Kielenkäytössäni:

Rumaa enkä tiedä enää edes unissani mitä kieltä mun pitäis puhua.

14. Musiikkimaussani:

Huonosti jäsenneltyä teiniangstausta.

15. Kotikaupungissani:

Oli se mikä tahansa, en oo varma haluanko elää siellä.

16. Ruokavaliossani:

Söin aamupalaksi uunissa käytettyä paahtoleipää valmiiksiviipaloidulla cheddarilla.

17. Lapsissani:

Hemmoteltuja.

18. Naapureissani:

Mummoja.

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:

En tiiä mitä mun pitäis tehä tai olla tekemättä. On maailma täynnä ystäviä mut ne kaikki ystävät on murusina maailmalla. Mun läheisin miesihmissuhteeni tällä hetkellä on mun tekstiviestikaverini jolla on lastenkirjakoiran nimi ja joka ei saa tarpeeks pillua Helsingissä ja niinpä sillä jää energiaa lähettää mulle viestejä.

20. Tulevaisuudessa?
Keskityn luultavimmin olemaan kännissä ja keksin jonkun johon ihastua ja olla epätoivoinen idiootti.

Vitun hullut naiset

Mua ä r s y t t ä ä . Ärsyttävä hostmama. Niin vitun ärsyttävä.

Eilen olin retkellä Bearan peninsulalla you know mitä se ikinä onkaan suomeksi. Perhe oli ollut kanssa retkellä koko viikonlopun ja palanneet jo kotiin. Olin just matkalla takaisin himaan niin hullu perheenäiti alkaa lähettää mulle jotain vittuiluviestejä siitä kun en oo paikalla ja että missä se kaukosäädin on. No en tiiä kun en löytäny sitä koko viikonloppuna ja jonku tervetulofanfaarinko sä vittu haluat. Vikassa viestissä se ymmärsi ettei sillä oo mitään syytä olla mulle paskamainen ja pyysi omalla tavallaan anteeksi eli sanoi et on kauhean väsynyt. Silti! Ja enivei, koko talossa ei ollut yhtään ruokaa kun ne lähti neljäksi päiväksi pois. Siinä talossa jonka pitäis ruokkia mut. Ei toikaan mua muuten erityisemmin ärsyttäisi mut rouva äiti on niin kohteliaisuuden ja hyvätapaisuuden ja muidenajattelun ja itsensäuhraamisen kannattaja mut se ei vain ite tee niin kuin saarnaa. Ja se on ä r s y t t ä v ä ä .

Kai perimmäinen ongelma on se että mun on kauhean vaikea suhtautua kiukuttelevaan kaveri/kämppis/työnantaja/keski-ikäinen rouva/mutsi -hahmoon. Mun hullut kiukuttelevat teinipsykokaverit on helppoja: niille voi leipoo pullaa tai sanoo et olepas ny viis minuuttia hiljaa tai lähtee kaljalle tai sanoo et olepas ny viikko hiljaa ja lähtee kotiin. Mut toi on mun työnantaja ja kaikki se muu. Sen lisäksi se vain on vitun vaikee ihminen.

Kaiken lisäksi se ei ees syö mun ruokia mikä on äärimmäisen epäkohteliasta.

Ja ou jes kyllä, lopun perheen kanssa tuun ihan hyvin toimeen siis.

Nina lähti litomaan lauantaina. Perjantaina oli villit läksiäiset. Vielä sunnuntainakin oli krapula. Crane Lanella oli hassu mies joka tuli kysymään multa että mistäs päin Skotlantia mä oikeen oon. 'No, emmä oo, ku mä oon Suomesta. Mistä sä oot?' 'Skotlannista.' Pitäs kyllä lähteä Skotlantiin ku oon näemmä luonnonlahjakkuus sen puhumisessa ja paikannimet on niin hassuja siellä. Sitten se mies vielä tarjos mulle kaljan kysymällä että juonko mä laageria. 'Joo.' 'Mitä sun tuopissa on?' 'Bulmerssia.' Ja se otti mun lähes tyhjän tuopin ja asetti mun pikkukätösiini sen ihan täyden tuopillisen laageria. Tyylikäs mies!

Kolme viikonloppua tätä riemua vielä jäljellä.

Avoin kirje äidilleni

Hei, äiti,

luitkin jo retken tarinan.

Syön riisimuroja lounaaksi ja juon kahvia. Puolen tunnin kuluttua täytyy lähteä hakemaan tyttöjä koulusta.

Tänään lähden tanssaamaan saksalaisten leidien kanssa. Ekaksi mennään Ninan luokse pohjoispuolelle kaupunkia ja juodaan se Smirnoff joka varastettiin pojilta Belfastissa. Se oli hassua ja me oltiin kaikki niin väsyneitä että vain kikatettiin hysteerisesti. Joku niistä pojista tuli vielä kysymään multa jotain mutta mulle ei ikinä selvinnyt liittyikö se mun fyysiseen vetovoimaani vai kadonneeseen votkaan koska en tajunnut yhtään mitään aksentista. Ninan jälkeen mennään sitten tanssaamaan ja näyttämään nätiltä. Ostin siitä samasta kaupasta, Brown Thomasilta, mistä Helmi sai farkut, itselleni kesämekon joka on lyhyt ja kuuma ja hyvin viileä. En tiedä kehtaanko käyttää sitä Suomessa mutta se sopii hyvin Corkin yöelämään. Baarista (An Brog eli Kenkä) mennään taksilla Inesille ja nukutaan. Aamulla lähdetään autoilemaan Ring of Bearaan, eli suomeksi tehdään kierros Bearan alueella West Corkissa. Ines ja Marlene ovat ilmeisesti menossa yöksi kotiin mutta puhuttiin Ninan kanssa jos oltaisiin yötä jossakin sillä kummallakaan ei ole kiire ja intohimo takaisin cityyn.

Nina lähtee viikon päästä kai, vuodattaen katkeria kyyneleitä kaupungille joka ei antanut töitä. Saksalaisilla leideillä ei ole kiire takaisin Saksaan.

Musta on kyllä kiva päästä eroon tästä aupairelämästä. Viime yönä näin tosin unta jossa olin takaisin Helsingissä, satoi vettä, mulla ei ollut kenkiä (tän vois varmaan tsiigaa unikirjasta) eikä mun veljeni jaksanut kiertää mun kanssa suklaakauppoja eikä juoda kaljaa vaikka oltiin just jossain kaupassa josta sai laventelisuklaata. Kaupungissa oli kurjaa ja kaipasin takaisin rakkaaseen Corkiin.

Tyttäresi,

Anni

Kaikki mitä unohdin edellisestä tulevat tässä:

-Galwayssa kuultiin kaksi (2) kertaa Galway girl -laulu. Toinen kerta jopa livenä pubissa oli ihan tukossa. Kyseessä on siis huono jenkkiläinen kantribiisi (tj.).

-Lampaita oli paljon.

-Sekä lehmiä.

-Vuokrattiin tsyget Bushmillsissä mikä oli ihan läppä.

-Belfast oli ihana.

-Bushmills oli hyvin ei-irlantilainen kylä.

Kaupunkien valot mulle huutaa

Päivää ennen matkaa aamupalalla Ninan luona Marlenan kanssa. Starring kämppis Paul.

Galwayn hostelli, 29 e

Lähdettiin retkelle pääsiäissunnuntain aamuna. Ekana dösällä 4 ja puoli tuntia Galwayhin. Bussissaistuminen on helppoa kun sen osaa ja jostain syystä kenelläkään ei mennyt hermo siihen huviin viikon aikana. Galwayssa oltiin yksi öy ylihintaisessa hostellissa. Maanantaiaamuna oli tarkoitus lähteä Aran-saarille ja sen jälkeen Connemaraan mutta vettä satoi niin ei menty. Saaret on kykkäsiä vesisateessa. No, kohta alkoi tietty paistaa aurinko mut koska ollaan Irlannissa niin ei Aranille pääse yhtä helposti kuin Suomenlinnaan. Connemaran kansallispuistoon ois menny yksi dösä kello kuusi illalla joten sekin sitten skipattiin. Moottoritie oli kuuma eli lähdettiin arpomalla Westportiin sillä sinne meni bussi. Nätti kylä, merta, yks pyhä vuori, muutama baari.
Ines Galwayssa
St. Paddyn ikioma vuori

Centra ja Pyhä Maria Westportissa

Donegalilainen raunio ja hautausmaa

Westportista lähdettiin Donegaliin aamuvarhain. Ekana dösällä Sligoon, noin 70 km, ja se matka kesti ehkä kolme tuntia, maisemareitti siis. Sligosta Donegalin towniin päästiinkin varsin sukkelaan.

Hostelli Donegalissa oli superälynsymppis ja ihku ja sen omistajatar muistutti sekä hyvällä että pahalla rakasta aupairmutsiani.

Donegalissa oli alkamassa Pan Celtic Festival ja illalla eräässä pubissa oli paras ikinä tradsessio eli suomeksi jotain niin kamalan kuuloista kuin perinteistä musiikkia. Tradsessio toimii sillai että kuka vain joka uskaltaa saa liittyä mukaan. Pubeissa on siis ajat musiikille ja jengi tulee soittamaan jos niistä tuntuu siltä. Tuolla oli miljoonittain biisejä joita en ollut ikinä kuullut, tosi hyviä laulajia, pohjois-irlantilaisia kapinalauluja. Lopun kansallishymni ja jengi seisomassa kyynel silmässä oli kyllä vähän liikaa jopa mulle. Mut siis: fab & gorg! Paras kohta matkasta.

Junan ikkunasta katson maisemaa

Bushmills city

Seuraavaksi lähdettiin siis Bushmillsiin. Minä olin ainoa seurueesta joka romantisoi Bushmillsin viskipuolta, todellinen syy invaasioomme tähän tuppukylään oli Giant's Causewayn ja Carrick-a-rede -sillan läheisyys. Bushmillsiin ajeltiin London-/Derryn kautta, jossa mä olisin halunnut viettää yön sillä siellä oli kiinnostava muuri kaupungin ympärillä, sen nimi on hauskasti pohjois-irlantilainen ja ihastuttava The Undertones on Derrystä kotoisin.

Pohjoisen puolelle saavuttaessa huomasin ekana tietty kyltit ja niitten tekstit ja iirinkielisten tekstien puutteen. Talot olivat hämmentävän brittiläisiä ja fiilis kumma. Kokemus oli siis hyvin mielenkiintoinen koska toisaalta oli ihan samassa maassa kuin hetki sitten mutta raha vaihtui ja tekstit ja talot.

Tislaamo

Meitsi asui yläkerrassa Bushmillsin hostellissa

Neidit ovat valmiita untenmaille

Giant's Causeway

Hassuja kiviä

Ihanat naiset rannalla

Giant's Causeway on kummallisen muotoisia kiviä lähellä Bushmillsiä. Sen rakensi jättiläinen nimeltä Finn McCool, joka ois halunnu heruttaa yhtä jätitärtä Skotlannin puolella. Herra McCool ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan hirveän kiinnostunut sillä hän ei saanut koskaan valmiiksi tietä Skotlantiin.

Carrick-a-rede -silta

Carrick-a-rede kuuluu ehdottomasti niihin nähtävyyksiin jotka eivät sovi mun herkälle sielulleni. Liian korkeella, liian tuulista, liikaa ihmisiä. Ihan kunnialla mä siitä silti selvisin.

Carrick-a-reden huudeilla

Belfast Belfast

Katolista paatosta


Bushmillsistä lähdettiin sitten viralliseen määränpäähämme eli Belfastin hurmaavaan huomaan. Oli miellyttävää palata takaisin kaupunkiin lampaiden, siltojen ja lehmävauvojen luota. Belfastiin saavuttiin illalla ja oltiin siellä kaksi yötä. Aamulla käytiin turisteilemassa ensin Fallsissa joka on klassinen katolisten alue. Sieltä mentiin ihan yhtä klassiselle protestanttien alueelle Shankilliin. Meneminen oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty sillä alueitten välillä oli aita ja portin löytämiseen meni hetki jos toinenkin. Kiinnostavaa.

Marlenea ja Inestä kikatuttaa pubissa

Pubissa pöllittiin puolivahingossa joittenkin poikien votkapullo. Upsii! Samaiset sällit yritti myös keskustella minun kanssa mikä oli kamalaa. Kamalaa koska en tajunnut yhtään mitään. Tuttu ja turvallinen Corkin mongerrus oli mennyttä ja sen tilalla oli täysin käsittämätön belfastiaaninen tyyli.

Lauantaina kotiin: ensin dösällä Dubliniin ja sieltä Corkiin.

Mä olisin voinut matkustaa enemmänkin. Bussilla-ajelu ehdottomasti sopi mun sielulleni. Aloinkin suunnitella matkaa ympäri maailman kävellen.

I might fancy a fag but it's pissing rain outside

Kuvasarja nimellä 'On mulla hauskaakin Irlannissa'.








Ulkona sataa vettä. Mulla on pääsiäisloma ja perhe on Englannissa. Valitettavasti ne tulevat jo huomenna takaisin. Tänään piti lähteä kaupungille mutta no - ulkona sataa vettä.

Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä retkelle ja tulla takaisin perjantaina tai lauantaina. Lauantaina täytyy olla kaupungissa sillä The Quadissa on Casiotone for the Painfully Alonen keikka. Ilmaiseksi!

Retkelle lähdetään neljän tai viiden tyypin seurueena, minä ja saksalaiset. Ensin dösällä Galwayhin. Galwayssä Aran -saarille. Galwaystä Connemaraan, sieltä Derryyn, sieltä Giant's Causewaylle, sieltä Belfastiin ja sitten kotiin.

Galway on käsittämättömän sievä pikkukaupunki.

Aran Islands on, no, saaret. Siellä puhutaan mun tietääkseni iiriä ja tietty pitäis olla hienot maisemat ja plaaplaa kaikki se kiva juttu mitä nyt tässä maassa aina.

Connemara on kanssa semmosia nähtävyyspaikkoja, siistii luontoo, kivat maisemat.

Derry on juuri ja juuri Pohjois-Irlannin eli Iso-Britannian puolella. Pohjois-Irlannin toiseksi suurin kaupunki, joka on ympäröity muurilla (erisiistiä) ja josta The Undertones on kotoisin (teinipotkuja koko kaupungin täydeltä, folks!). Derryllä on oikeastaan kaksi nimeä joista toinen ja se virallinen on Londonderry. Derry on siis katolisten käyttämä nimi, Londonderry protestanttien ja ylipäänsä valloittajan nimi.

Giant's Causeway on kummallinen luonnon- tai jonkun muodostelma noin tunnin ajomatkan päässä Derrystä.

Ja Belfast, oi Belfast, on tietysti tuo Pohjois-Irlannin suurin, pahamaineinen kaupunki. Saksalaisten leidien aupairvanhemmat varoittelee niitä menemästä Belfastiin, tai ainakaan sanomasta että asutaan Corkissa vaan kertomaan että ollaan turisteja. Pah, sanon minä, saksalainen turisti on aina turvassa. (Siis nimenomaan, mehän ollaan turisteja kaikkialla muualla kuin Corkissa.) Siis nenä kohti vaaroja, sisaret!

Tänään Helsingissä...

...kuuluu paistaa aurinko. Tänään on minun pikku veljeni syntymäpäivä, tänään on Taikin ennakkotehtävienpalautuspäivä. (Huomatkaa että 'pikku' ei tässä tapauksessa viittaa kokoon eikä ikään eikä siihen että hän olisi minua nuorempi, siis pikkuveljeni.)

Huomenna mennään saksalaisten leidien kanssa Dubliniin, mahdollisesti perheeni herra isän auton kyydissä. Kuulostaa joko katastrofilta, tosi hauskalta tai todella tylsältä. Hän kysyi ensimmäisenä saksalaisista leideistä että onko ne kauniita vai läskejä lehmiä.

No niin, jaarittelu sikseen. Tässä se nyt on: