Avoin kirje äidilleni

Hei, äiti,

luitkin jo retken tarinan.

Syön riisimuroja lounaaksi ja juon kahvia. Puolen tunnin kuluttua täytyy lähteä hakemaan tyttöjä koulusta.

Tänään lähden tanssaamaan saksalaisten leidien kanssa. Ekaksi mennään Ninan luokse pohjoispuolelle kaupunkia ja juodaan se Smirnoff joka varastettiin pojilta Belfastissa. Se oli hassua ja me oltiin kaikki niin väsyneitä että vain kikatettiin hysteerisesti. Joku niistä pojista tuli vielä kysymään multa jotain mutta mulle ei ikinä selvinnyt liittyikö se mun fyysiseen vetovoimaani vai kadonneeseen votkaan koska en tajunnut yhtään mitään aksentista. Ninan jälkeen mennään sitten tanssaamaan ja näyttämään nätiltä. Ostin siitä samasta kaupasta, Brown Thomasilta, mistä Helmi sai farkut, itselleni kesämekon joka on lyhyt ja kuuma ja hyvin viileä. En tiedä kehtaanko käyttää sitä Suomessa mutta se sopii hyvin Corkin yöelämään. Baarista (An Brog eli Kenkä) mennään taksilla Inesille ja nukutaan. Aamulla lähdetään autoilemaan Ring of Bearaan, eli suomeksi tehdään kierros Bearan alueella West Corkissa. Ines ja Marlene ovat ilmeisesti menossa yöksi kotiin mutta puhuttiin Ninan kanssa jos oltaisiin yötä jossakin sillä kummallakaan ei ole kiire ja intohimo takaisin cityyn.

Nina lähtee viikon päästä kai, vuodattaen katkeria kyyneleitä kaupungille joka ei antanut töitä. Saksalaisilla leideillä ei ole kiire takaisin Saksaan.

Musta on kyllä kiva päästä eroon tästä aupairelämästä. Viime yönä näin tosin unta jossa olin takaisin Helsingissä, satoi vettä, mulla ei ollut kenkiä (tän vois varmaan tsiigaa unikirjasta) eikä mun veljeni jaksanut kiertää mun kanssa suklaakauppoja eikä juoda kaljaa vaikka oltiin just jossain kaupassa josta sai laventelisuklaata. Kaupungissa oli kurjaa ja kaipasin takaisin rakkaaseen Corkiin.

Tyttäresi,

Anni

Kaikki mitä unohdin edellisestä tulevat tässä:

-Galwayssa kuultiin kaksi (2) kertaa Galway girl -laulu. Toinen kerta jopa livenä pubissa oli ihan tukossa. Kyseessä on siis huono jenkkiläinen kantribiisi (tj.).

-Lampaita oli paljon.

-Sekä lehmiä.

-Vuokrattiin tsyget Bushmillsissä mikä oli ihan läppä.

-Belfast oli ihana.

-Bushmills oli hyvin ei-irlantilainen kylä.

Kaupunkien valot mulle huutaa

Päivää ennen matkaa aamupalalla Ninan luona Marlenan kanssa. Starring kämppis Paul.

Galwayn hostelli, 29 e

Lähdettiin retkelle pääsiäissunnuntain aamuna. Ekana dösällä 4 ja puoli tuntia Galwayhin. Bussissaistuminen on helppoa kun sen osaa ja jostain syystä kenelläkään ei mennyt hermo siihen huviin viikon aikana. Galwayssa oltiin yksi öy ylihintaisessa hostellissa. Maanantaiaamuna oli tarkoitus lähteä Aran-saarille ja sen jälkeen Connemaraan mutta vettä satoi niin ei menty. Saaret on kykkäsiä vesisateessa. No, kohta alkoi tietty paistaa aurinko mut koska ollaan Irlannissa niin ei Aranille pääse yhtä helposti kuin Suomenlinnaan. Connemaran kansallispuistoon ois menny yksi dösä kello kuusi illalla joten sekin sitten skipattiin. Moottoritie oli kuuma eli lähdettiin arpomalla Westportiin sillä sinne meni bussi. Nätti kylä, merta, yks pyhä vuori, muutama baari.
Ines Galwayssa
St. Paddyn ikioma vuori

Centra ja Pyhä Maria Westportissa

Donegalilainen raunio ja hautausmaa

Westportista lähdettiin Donegaliin aamuvarhain. Ekana dösällä Sligoon, noin 70 km, ja se matka kesti ehkä kolme tuntia, maisemareitti siis. Sligosta Donegalin towniin päästiinkin varsin sukkelaan.

Hostelli Donegalissa oli superälynsymppis ja ihku ja sen omistajatar muistutti sekä hyvällä että pahalla rakasta aupairmutsiani.

Donegalissa oli alkamassa Pan Celtic Festival ja illalla eräässä pubissa oli paras ikinä tradsessio eli suomeksi jotain niin kamalan kuuloista kuin perinteistä musiikkia. Tradsessio toimii sillai että kuka vain joka uskaltaa saa liittyä mukaan. Pubeissa on siis ajat musiikille ja jengi tulee soittamaan jos niistä tuntuu siltä. Tuolla oli miljoonittain biisejä joita en ollut ikinä kuullut, tosi hyviä laulajia, pohjois-irlantilaisia kapinalauluja. Lopun kansallishymni ja jengi seisomassa kyynel silmässä oli kyllä vähän liikaa jopa mulle. Mut siis: fab & gorg! Paras kohta matkasta.

Junan ikkunasta katson maisemaa

Bushmills city

Seuraavaksi lähdettiin siis Bushmillsiin. Minä olin ainoa seurueesta joka romantisoi Bushmillsin viskipuolta, todellinen syy invaasioomme tähän tuppukylään oli Giant's Causewayn ja Carrick-a-rede -sillan läheisyys. Bushmillsiin ajeltiin London-/Derryn kautta, jossa mä olisin halunnut viettää yön sillä siellä oli kiinnostava muuri kaupungin ympärillä, sen nimi on hauskasti pohjois-irlantilainen ja ihastuttava The Undertones on Derrystä kotoisin.

Pohjoisen puolelle saavuttaessa huomasin ekana tietty kyltit ja niitten tekstit ja iirinkielisten tekstien puutteen. Talot olivat hämmentävän brittiläisiä ja fiilis kumma. Kokemus oli siis hyvin mielenkiintoinen koska toisaalta oli ihan samassa maassa kuin hetki sitten mutta raha vaihtui ja tekstit ja talot.

Tislaamo

Meitsi asui yläkerrassa Bushmillsin hostellissa

Neidit ovat valmiita untenmaille

Giant's Causeway

Hassuja kiviä

Ihanat naiset rannalla

Giant's Causeway on kummallisen muotoisia kiviä lähellä Bushmillsiä. Sen rakensi jättiläinen nimeltä Finn McCool, joka ois halunnu heruttaa yhtä jätitärtä Skotlannin puolella. Herra McCool ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan hirveän kiinnostunut sillä hän ei saanut koskaan valmiiksi tietä Skotlantiin.

Carrick-a-rede -silta

Carrick-a-rede kuuluu ehdottomasti niihin nähtävyyksiin jotka eivät sovi mun herkälle sielulleni. Liian korkeella, liian tuulista, liikaa ihmisiä. Ihan kunnialla mä siitä silti selvisin.

Carrick-a-reden huudeilla

Belfast Belfast

Katolista paatosta


Bushmillsistä lähdettiin sitten viralliseen määränpäähämme eli Belfastin hurmaavaan huomaan. Oli miellyttävää palata takaisin kaupunkiin lampaiden, siltojen ja lehmävauvojen luota. Belfastiin saavuttiin illalla ja oltiin siellä kaksi yötä. Aamulla käytiin turisteilemassa ensin Fallsissa joka on klassinen katolisten alue. Sieltä mentiin ihan yhtä klassiselle protestanttien alueelle Shankilliin. Meneminen oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty sillä alueitten välillä oli aita ja portin löytämiseen meni hetki jos toinenkin. Kiinnostavaa.

Marlenea ja Inestä kikatuttaa pubissa

Pubissa pöllittiin puolivahingossa joittenkin poikien votkapullo. Upsii! Samaiset sällit yritti myös keskustella minun kanssa mikä oli kamalaa. Kamalaa koska en tajunnut yhtään mitään. Tuttu ja turvallinen Corkin mongerrus oli mennyttä ja sen tilalla oli täysin käsittämätön belfastiaaninen tyyli.

Lauantaina kotiin: ensin dösällä Dubliniin ja sieltä Corkiin.

Mä olisin voinut matkustaa enemmänkin. Bussilla-ajelu ehdottomasti sopi mun sielulleni. Aloinkin suunnitella matkaa ympäri maailman kävellen.

I might fancy a fag but it's pissing rain outside

Kuvasarja nimellä 'On mulla hauskaakin Irlannissa'.








Ulkona sataa vettä. Mulla on pääsiäisloma ja perhe on Englannissa. Valitettavasti ne tulevat jo huomenna takaisin. Tänään piti lähteä kaupungille mutta no - ulkona sataa vettä.

Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä retkelle ja tulla takaisin perjantaina tai lauantaina. Lauantaina täytyy olla kaupungissa sillä The Quadissa on Casiotone for the Painfully Alonen keikka. Ilmaiseksi!

Retkelle lähdetään neljän tai viiden tyypin seurueena, minä ja saksalaiset. Ensin dösällä Galwayhin. Galwayssä Aran -saarille. Galwaystä Connemaraan, sieltä Derryyn, sieltä Giant's Causewaylle, sieltä Belfastiin ja sitten kotiin.

Galway on käsittämättömän sievä pikkukaupunki.

Aran Islands on, no, saaret. Siellä puhutaan mun tietääkseni iiriä ja tietty pitäis olla hienot maisemat ja plaaplaa kaikki se kiva juttu mitä nyt tässä maassa aina.

Connemara on kanssa semmosia nähtävyyspaikkoja, siistii luontoo, kivat maisemat.

Derry on juuri ja juuri Pohjois-Irlannin eli Iso-Britannian puolella. Pohjois-Irlannin toiseksi suurin kaupunki, joka on ympäröity muurilla (erisiistiä) ja josta The Undertones on kotoisin (teinipotkuja koko kaupungin täydeltä, folks!). Derryllä on oikeastaan kaksi nimeä joista toinen ja se virallinen on Londonderry. Derry on siis katolisten käyttämä nimi, Londonderry protestanttien ja ylipäänsä valloittajan nimi.

Giant's Causeway on kummallinen luonnon- tai jonkun muodostelma noin tunnin ajomatkan päässä Derrystä.

Ja Belfast, oi Belfast, on tietysti tuo Pohjois-Irlannin suurin, pahamaineinen kaupunki. Saksalaisten leidien aupairvanhemmat varoittelee niitä menemästä Belfastiin, tai ainakaan sanomasta että asutaan Corkissa vaan kertomaan että ollaan turisteja. Pah, sanon minä, saksalainen turisti on aina turvassa. (Siis nimenomaan, mehän ollaan turisteja kaikkialla muualla kuin Corkissa.) Siis nenä kohti vaaroja, sisaret!