Keksiiköhän kukaan koskaan uusia kujeita?

Ensi viikon maanantaina mä lähden pois Suomesta, sunnuntai on vika oikea päivä
kun olen täällä. Tuntuu ettei ole tietenkään ehtinyt tehdä mitään mitä piti
tai etenkään nähdä ketään joita piti. No, ketään joita piti ei ole kovin innostuneesti
pitäneet yhteyttä muhun ja kertoneet että ois kiva nähdä niin eipä siinä kai sitten
mitään. Huomatkaa katkeruus!

Mun täytyy vielä käydä Chjokossa juomassa kahvia ja syömässä suklaata.
Mahdollisesti livahtaa Hakaniemen halliin tai jonnekin ostamaan Petri Sirenin
Petris -konvehteja (tai siis praliineja kuten hienossa suklaamaailmassa pitäis
sanoa mutta mä sanon: ja vitut! Konvehteja!)

Pitäis käydä Etelärannassa fiilistelemässä talvista merta ihan vain siksi.

Pitäis ehkä nähdä joitain tyyppejä vielä joita ei ole nähnyt.

Pitäis ostaa tuliaisia Irlantiin.

Pitäis kai vähän angstata kun lähtee taas (yykaakoo aloitin jo).

Oltiin eilen herra H:n ja Viva Ciabatta!:n kanssa Pub Porthanissa. Sitä ennen oltiin kadun toisella puolella Terassi Barissa. Laatupaikkoja kumpainenkin. Aloittelimme kunnon pullolla irlantilaista viskiä, espanjalaisella turron -herkkupalalla ja paskanjauhannalla.

Viva meitsi! Tein toissapäivänä ohra+kaikkiylläri -leipää äitillä ja isillä samalla kun katsoin Hercule Poirot'a.

Perjantaina eli tapaninpäivänä täytyi päästä Pub Heinähattuun. Hölmöt blogistit eivät suostuneet pussaamaan julkisesti. (Istuin tuolla muuten kunnioitettavat 10 tuntia putkeen.)

Minä itse ja kaksi leidiä. Näytän vähän kärsivältä, vaikka höh! enhän mä ikinä kärsi, en.

Eli siis juopoteltua on tullut. Mietin tänään että vois muuttaa vakituisesti pois Suomesta niin olisi mahdollisuus viettää tämänkaltaisia kreisejä lomia Helsingissä. Tosin, ounastelen ettei tää ole hengelle kovin hyväksi, eikä sielulle.

Hyvää uutta vuotta! Muistakaa juoda samppanjaa!

Oi kotimaa tää pohjoinen

Eräs suomalainen aupairtoverini ja joki Galwayssä.

Crane Lane Theatre ja vanha hassu Beamish -mainos, Cork.

Limaisia kiviä Galwayssä.

Rantsua ja koiranulkoiluttaja Galwayssä.

Rantsua Galwayssä.

En osannut poistaa toista kuvaa Mäkillä mut hei, ihan kiva koira.

Meikäleidi on siis takaisin Suomessa hetkellisesti. Tunnelmat Pirkkalan lentoasemalla olivat hieman kummalliset, ja heti tuli irlantilaista kaljaa ikävä. Nyt oon ollut täällä jo melkein viikon ja kotoutunut. Tänään katkaisin neljän päivän juopotteluputken, puhdistaudun ja yritän etsiä itsestäni pyhää ennen joulua. Torstaina äiti ja isi siis pakottivat kaljalle Pub Heinähattuun kulttuurista kärsimisen jälkeen ja siitä se lähti. Perjantaina oli ihan kamala darra, mutta olin luvannut lähteä tapaamaan erästä kaveria illalla. En sitten viitsinyt käydä himassa vaan menin haisevana ja  krapulaisena uuden kämpän ja ukulelen perässä. (Ja siis pakkohan se nyt oli vähän kaljaa juoda, ja kuohuviinitkin oli luvattu.) Lauantaina pitikin lähteä äitin ja isin Puurojuhlaan Espooseen, ja noi juhlat nyt tiedetään. Päädyttiin Mann's Streetiin eli Manniselle perheriitojen, vanhempien kavereitten kauhistuttamisen ja musiikin liian kovalla (kysykää äitiltä nii mikä on liian kovalla) kautta. Kivoja lapsia me ollaan. Eräs ystäväni herra H oli humalassa ja nenäkäs ja uhkarohkea, veljeni humalassa, neiti K humalassa, yksi vanha homo humalassa ja surullinen (koska herra H kiusasi sitä). Minä olin toki selvinpäin, hurmaava, hyväntuoksuinen ja ihastuttava kuten aina (paitsi perjantaina). Sunnuntaina oli vielä vuorossa Mojakan perinteinen joulukiertue Kalliossa, Terassi bar --> Ompu --> Cafe Mascot.  Villi jenkkapunkkimeininki ja H osti mulle pullollisen Ofeliaa Terassi barista koska olin suuttunut ja mua piti lepytellä. Kaunista! Viimeinen baari jossa eilen vierailin oli runollisesti Heinähattu: sieltä lähdimme ja sinne päädyimme.

Vikana viikonloppuna Irlannissa ennen joululomaa käytiin Saaran kanssa Galwayssä. Se oli vähän kuin iso versio Porvoosta, satumaisen symppis, epätodellinen kaupunki rannikolla. Siellä oli vain lelukauppoja joissa myytiin puisia autoja, 8-kymppisten mummojen neulomia pipoja ja söpöjä korupuoteja.

Joululomani Suomessa on siis sujunut odotusten mukaan. Huomenna veljen kanssa Stockmannille joulusshoppailemaan ja haukkumaan rumia leivoksia. Ah, Helsinki!

Päivitys! Ei kuvia! Draamaa!

Pikkulikka rikkoi juuri äitinsä teepannun kannen. Hoidan kahta skidiä aamullakin koska ne on kipeitä. Koko perhe on kipeä. Kaikki paitsi minä, tietty. Tosin nyt kyllä särkee vähän päähän mutta se voi olla seurausta myös kauheasta maailmantuskasta ja elämän järjettömyydestä.

Ristiriidat mun ja kiharapäisen irlantilaisen kanssa kasvoivat ylittämättömiksi. Yksityiskohdat ovat aika hauskoja, mutten kerro niitä teille. Siihen ei tarvittu kuin kaksi kaljaa. Sivistyneenä ja hyvätapaisena nuorena naisena majoitin sen vielä huoneessani, vaikka ei nyt olisi hirveästi huvittanut. Mutku lupasin. En tosin omassa sängyssäni, vaikka C vaikuttikin vähän eksyneeltä. Valitettavasti, musta ei taidakaan tulla selibaatissa elävää maatalon emäntää Tipperaryyn. Tai, no, siis, jes!

Mä olen käsittämättömän joulukiireinen. Yhtään lahjaa en ole ostanut. Eikä ole pahemmin aikaakaan. Lauantaina ois tarkoitus lähteä Galwayhin maakuntamatkailemaan! Ehkä sieltä löytyis jotain Galway -turisti-ihanuutta jouluksi. C tuli itseasiassa eilen Corkiin ostamaan mulle kalliita joululahjoja, mutta, ah ja voi, taisin jäädä vaille niitä vetäytymällä pelistä.

Yritän panostaa piparkakkujen tekoon skidien kanssa mutta kun. Ei mulla oo aikaa! Ehkä maanantaina ois aikaa? Mä kuitenkin tunnen piparkakut mun pohjoismaiseksi aupair -velvollisuudekseni. (Oho, aivastin! Oonkohan tulossa kipeeksi.)

Kotiin on kiva mennä. Tosin on aika kuumottavaa tulla takaisin Irlantiin. En taas tunne ketään.

Kaljaa, töitä ja kaljaa

Suvin läksiäiset oli tiistaina. Uusinta läksiäisistä oli perjantaina. Oijoi voi voi. (jne.) Tosin on olemassa suuri mahdollisuus että leidi palaa takaisin joskus. Irlannissa on kai sitä jotain, mutta niin taitaa olla kaikissa muissakin maissa.

Maanantai. C tuli perjantaina ja hengasin sen kanssa viikonlopun. Se oli hauskaa, mutta se sisälsi myös kauheat kasat puhumista keskustelusta väittelyn kautta itkuraivariin. Söin jotain outoa yrttivalmistetta (laillista, äiti) ja kävelin ympäri Corkia ja puhuin paskaa. Lauantai-sunnuntai -yön nukuin ehkä maailman huonoiten ja sunnuntaina olin kauhistuttavan väsynyt ja käytiin Cobhissa joka on pikku kylä Corkista vähän merelle päin. Ihan nätti, aika turistimesta, ja enemmänkin kesäkohde. Eilen oli jopa Corkissa suht inhan kylmä. Talon emäntä oli huolestunut että olen surullinen mutta en mä oikeastaan ole. Ehkä vähän. Ei vain koskaan pitäisi koskea miehiin, ne on niin vaikeita.

Pitäisi keksiä joululahjoja perheelle. Ei mitään hajua. Moi!

Pusipusi

Viikko oli varsin rauhallinen, mukava ja normaali. Niin kuin mun viikot nyt yleensä on. Vähän liikaa kaljaa baarissa, ja vähän skidit ärsyttää ja vähän pitää aina stressata jotain. Työnantajani muistivat kiusata mua suurenmoisesti mun viikonloppuretkestä ja kysyi läpi kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät kysymykset (Miltä se näyttää? Minkä väriset hiukset? Onkse hyvä suutelija? Nääksä sitä vielä? Ja pikkulikka 5-vee kysyi et onkse seksikäs ja harrastettiiks me seksiä...) Mun pitäisi todellakin kehitellä jotain oikeita blogiaiheita koska muuten kirjoitan vain rakkauselämästäni, joka toki on mielenkiintoista.

No mut hei, lauantaina lähdin Cahirin (kylä Tipperaryssä) kautta Limerickiin. Käytiin viime postauksessa esiintyneen pojan kanssa tsiigaamassa pändiä jossa sen veli soittaa. Heavya. Nou! Kolme heavypändiä oli liikaa. Juotiin votkaa baarissa. Eksoottista, sillä en ole varmaan koskaan Suomessa juonut pelkkää votkaa votkalla baarissa (ja jäillä). No, C (se poika, ju nou) kelasi että oon niin suomalainen. :D Limerick oli kiva. En nyt hirveästi sitä nähnyt mutta... Se oli enemmän ison kaupungin näköinen kuin Cork. Talot oli isoja. Mun piti ottaa kuvia blogiin mutta en osannut päättää pitäiskö mun sisällyttää C niihin vai ei enkä muutenkaan tykkää ottaa niitä yleensä. Joki oli kaunis ja suuri. Todellisuudessa se on kuitenkin pienempi city kuin Cork. Siellä oli myös kylmä ja sateista ja tuulista ja nukuttiin autossa (...) ja se heavy... Ei vaan, se oli kivaa. Sunnuntaina takaisin Cahiriin ja C:n kotiin ja sitten yöksi kotiin Corkiin. (Onkohan hei todella epämoraalista kirjoittaa tästä blogiin?) (Pakko päästä Suomeen puhumaan asioita halki ystävien kanssa niin ei tarvitse vuodattaa täällä.) Ai niin, ja olen lähdössä Afrikkaan. Kristillisestä vapaaehtoistyöstä en ole kyllä ihan varma.

Tällä viikolla erään hurmaavan suomalaisen leidin aupair-aika loppuu. Mulla on kriisi siis. Mä oon ihan ilman sitäkin jo kriisissä. Onpahan ainakin hyvä syy istua pubissa ja olla tavattoman paheellinen kun täytyy juhlia tätä eroa. :)

It's a long way to Tipperary

Puuhs, rakkaat lukijat, sillä tämä on taas postaus viikonlopusta.

Olin yhden suomalaisen (eri kuin viime viikolla) kanssa vähän kaljalla. Piti mennä tanssimaan reggaepileisiin mutta se baari oli ihan surkea, siellä ei ollut yhtään ihmisiä, omistaja oli epätoivoinen ja musiikki jotain kykkästä salsaa. Mä taisin olla taas vähän humalassa koska mun muistikuvat Crane Lanelta (johon päädyttiin viimeiseksi) ovat vähän heikot ajoittain. Mutta siis oli tosi kiva ilta! Loppujen lopuksi etsin hostellia yhden Crane Lanelta löytämäni sällin kanssa. Otin siitä jopa muutaman huonon kuvan ihan vain blogiaineistoksi, mutten taidakaan laittaa niitä tänne. Sorge! Valitettavasti kaikki hostellit oli kiinni (ja koska poikarukka ei asunut Corkissa, oli se pakko saada johonkin yöksi, ja mun luokse ei voi tulla). Mulla on hyvä maku yöpaikkojen suhteen joten sain sen viemään mut Imperial Hoteliin jolla on jo niin hieno nimikin että... No, hei, vastapalvelukseksi lupasin lähteä Afrikkaan sen kanssa. Ihan jees hotelli. Ihan kiva aamupala. Ihan ilmaista ei kyllä ollut. (No siis paitsi mulle tietty.)

Lauantaina lähdinkin sen kanssa Tipperaryyn, koska se asuu siellä. Vietin hyvin rauhallisen ja lunkin ja hippisen viikonlopun hyvin kylmässä mummonmökissä landella tän sällin ja sen sisarusten ja niiden kultsien kanssa. Ja! Kävin metsässä. Se oli siistiä.

Tänään maanantaina liftasin himaan koska bussit meni liian myöhään ja piti hakea pikkulikka koulusta.

Nää mun viikonloput menee kerta kerralta kummallisemmiksi.

Fucking beautiful, like!

Suvi ja uusi ystävämme Roryn haudalla


Huh kun viikonloppu painaa päälle vielä näin maanantai-iltapäivänäkin. Väsyttää. Ahdistaa. Väsyttää. Kohta pitäisi alkaa väsätä ruokaa. En ees tiedä mitä teen!

Perjantai-illan vietin rauhallisesti tyttöjeni kanssa himassa kun isäntäni lähtivät vähän joraamaan. Lauantaina oli sitten pakko itse lähteä parille kaljalle. No, siis aika monelle. Suvin kanssa tavattiin Ziggy'sissä charmantti mies joka halusi keskustella meidän kanssa Suomesta (yllättävää!). Tavattiin myös sen vaihtelevan charmantti veli joka muistutti Bruce Parrya (googlettakaa hei) ja oli vakuuttunut että mä olen sen elämän nainen. Oh my God, like, meitsi vetää puoleensa täällä kaikkia minikokoisia miehiä (toi oli vielä 37!). Täytyy kyllä myöntää että välillä tekee ihan hyvää kuunnella käsittämättömiä kehuja itsestään. Jatkettiin Ziggy'sistä Crane Lanelle missä oli ihanaa ihanaa ihanaa musiikkia. Siinä vaiheessa kun tuli Undertonesin Teenage Kicks niin mun oli pakko lähteä ihailijani kanssa tanssimaan vaikka halusinkin vain tanssia enkä tanssia jonkun tyypin kaa. Siellä soi myös Curea ja The Smithsiä ja Tainted love ja vitsit... Ois niin huvittanut tanssia mut ei mun ihailijan kanssa! (Mikäköhän siinä on kun ei anna pussata niin sitten kysytään et saanks ees halata, saanks pitää kädestä... Väsytystekniikka!) Lähdettiin vielä jatkoille 'johonkin lähelle' eli täysin perseeseen Carrigalineen ihailijani veljen kanssa (joka on siis kuvassa yllä). Nukuin säälittävät liian vähän tunteja ja aamulla vesisateessa ja krapulassa lähdettiin Rory Gallagherin haudalle Ballincolligiin. Loppusunnuntai syötiin roskaruokaa, juotiin pari kaljaa, käveltiin hyvin hitaasti, puhuttiin tyhmiä, oltiin hiljaa ja viimeiseksi lähdettiin leffaan uuden toverimme kanssa. Emäntäni oli suhteellisen riemastunut ja utelias kun tulin takasin kotiin yhdentoista aikaan sunnuntai-iltana.

Sain tänään äitiltä kirjeen! Ja rakkaat vanhempani sekä ihana pikkusiskoni ovat tulossa uudestaan kylään tänne, eli helmikuussa. Sitä ennen käynkin ihan itse Suomessa joululomalla.

Pusi,

Anni


P.S Ei Parryn nimi ollutkaan John vaan Bruce! (Brucie baby kuten emantani sanoisi.)

Selostus elämästäni viimeisen kahden viikon ajalta

Nää kuvat on aivan väärässä järjestyksessä nyt hei. Mutta ensimmäisessa kuvassa siis kaksi suomalaista ja yksi pieni irlantilainen sälli joka oli vakuuttunut että olen sen elämän nainen. Mua se ei saanut vakuutettua.
Tässä kuvassa yksi suomalainen pitkänmallisessa pubissa Corkissa.
Sama suomalainen odottamassa junaa Dublinissa. Huomatkaa kaupungin vaihdos tuopista.
Oltiin Katrin (eli edellisen suomalaisen) kanssa vähän vankilassa.
Tää on se mesta jossa yövyttiin Dublinissa.

Viime viikko oli skidien lomaviikko ja perheen faija oli himassa ja mulla ei ollut pahemmin duunia. Viikonloput skidit oli isovanhemmilla ja vanhemmat Barcelonassa ja majoitin puolisalaa täällä muutaman ihmisen yön yli. Oon tehnyt liian vähän töitä, musta tuntuu nyt että oon sekä paniikissa että käsittämättömän kyllästynyt tähän elämään. Siis tähän aupair-elämään. Se mennee ohi. Suuri itsenäisyyden puute ja kaikki muu vastaava vaan ottaa päähän aika pahasti. Mutta tänään alkaa normaalielämä ja se varmaankin auttaa. Mä vain haluisin lukea mun huoneessa huonoa fantasiakirjallisuutta ja olla välittämättä muista ihmisistä. Täällä tuntuu että pitää välittää kaikista ihan liikaa.

Viikonloppu oli hauska. Ei ketään himassa. Ei tarvinnut välittää.

Fab bread!

Kävin tuossa viikonloppuna Dublinissa kun rakkaat vanhempani ja ihana pikkusiskoni olivat kylässä. Ihan kiva city. En saanut siitä oikein otetta, eikä vielä tarvinnutkaan, sillä hurmaava ystäväni on tulossa kylään perjantaina ja lähden taas Dubliniin. Corkissa on kyllä mun mielestä sellaista sympaattista pikkukaupunkia kun taas Dublin oli ehkä vähän kolkko näin ensitapaamisella. Toisaalta siinäkin oli sympaattista isoakaupunkia.

Musta tuntuu että mun englanninkirjoitustaito rapistuu. Oon alkanut ajatella sanoja väärin eli lausuttuna niin en enää osaa kirjoittaa niitä. Otsikoksi meinasin kirjoittaa nimittäin 'fab bred'. C'mon! Eli tein tänään ihastuttavaa leipää, jossa oli yksi säilykepunajuuri, puolitoista perunaa, liotettuja auringonkukansiemeniä, vähän grahamjauhoa, paljon vehnäjauhoa, runsaasti voita, yksi muna, hieman sokeria, tarpeeksi suolaa, inhaa superpussihiivaa ja mitä parasta irlantilaista täysmaitoa. Valitettavasti kuvasta ei näkyne että taikina oli ihan aivan purkkavaaleanpunaista. Paistettu leipä ei enää tosin ollut. Hyvä minä, nimittäin kreisin hyvää leipää. Aika luksusaineitakin oli kyllä joukossa, mutta kannattaa kai ottaa kaikki irti siitä että joku muu maksaa.

Mä oon shoppaillut liikaa. Mä! Vaatteita. Kaupoista. Dublinistakin ostin yli-ison paidan jossa on ihanat raidat. Edellisellä viikolla ostin lähes-mekon joka on suhteellisen avoin ja myös suhteellisen kallis. Mun mielestä täältä löytyy aika hienoja vaatteita. Tilanne on aika harvinainen. Mut ehkä irlantilaiset osaa pukeutua välillä? Oon vähän ihastunut sellaisiin nahkasaappaisiin (joissa ei siis tarvii olla hulluja korkoja) ja alkanut ymmärtämään korkokenkiä. Tuntuu että täällä on semmoinen oma irlantilainen synkeä hippisehkö tyyli joka yrittää ammentaa kiviympyröistä ja punaoravista ja ylipäänsä kelttimenneisyydestä.

Odotin hirveää shokkia kun perheenjäseneni lähtivät takaisin Suomeen mutta no jaa... Vielä hengissä. Talon emäntä sanoi perheeni olevan 'so cool' ja mun siskokin oli beautiful.

Nähdään jouluna, kultapossuset, ei siihen ole enää edes pitkä aika!

City on minun, ja leipä

Vkl

Varsin vilkas viikonloppu takana. Perjantaina mä olisin halunnut ihan hirveesti baariin. Huolestuttavaa huomata kuinka voisi lähestulkoon kuolla yhden bissen/viinilasin/tj. takia mutta lähestulkoon kuoleekin sen puutteeseen. Lauantaina oli tapaaminen! Yhden suomalaisen ja jo tiistaina tapaamani saksalaisen aupairin kanssa. Se sujui varsin mallikkaasti vaikka suomalainen joutuikin lähtemään kotiin aivan liian aikaisin.

Sain lauantai-iltana riemastuttavan tekstiviestin eräältä rapujuhlijalta joka oli nauttinut liikaa snapseja ja nostellut maljoja. Se oli mun mielestä niin hauskaa että päädyin yrittämään selittää saksalaiselle leidille suomenruotsalaisuutta ja rapujuhlia suomenkielisen suomalaisen näkökulmasta, sekä myös ruotsinlaivaa ihan minkä kielisen tahansa näkökulmasta. Yritys oli arvostettava mutta tuhoontuomittu.

Matkalla pubista kotiin eräs vanha herra toivotti minulle hyvää yötä: Good night, dear! Näin myös kuolleen kissan.

Sunnuntaina kävin Butter Museumissa. Ajattelin suositella tätä äidilleni. Ole hyvä.

Mul on ikävä sua nyt jo vaikka äsken tavattiin

Helsingin Postikeskus muisti minua tänään sähköpostilla. Ne olisivat halunneet mut töihin jouluksi. Mulle tuli kauhea ikävä Postikeskusta, tuota ihanaa työpaikkaa. Toisin sanoen mä elän omassa agraariyhteiskunnassani jossa vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat elämääni merkittävästi. Kesät olen hautausmaalla, joulunalusviikot Postissa ja maaliskuussa teen aina ne saatanan (anteeksi) ennakkotehtävät Taikkiin. Mä voisin oikeastaan ryhtyä vapaaksi taiteilijaksi kun tää kierto tuntuu toimivan niin hyvin. Sääli vain ettei silloin saa opintotukea eikä palkkaa vapailta osilta.

Joululajittelulla on merkittävä paikka sydämessäni. Se ei tarkoita sitä ettäkö rakastaisin tai edes erityisesti pitäisin siitä työstä. Joululajittelu tarkoittaa joulua. Joululajittelu on vähän kuin syksy: paskaa, ja ihan sairaan melankolista, ja hämärää ja pimeää. Mutta siinä on semmonen hyvä fiilis, samanlainen oli varmaan Jeesuksella kun se kantoi ristiään. (Ja joululajittelun jälkeen tulee uusi vuosi ja silloin Jeesus on jo naulattuna ja kelaa (ihan niin kuin mäkin) että tässäkö tää nyt oli jo.)

Joulu on ihan kiva juttu. Kieltäydyn tunnustamasta että olisin siitä ihan hirveän innoissani. Silti kaksi tuskallista joulua edeltävää viikkoa Postissa liittyvät nimenomaan jouluun jollain merkittävällä tavalla. Siis joo, tietysti siellä lajitellaan JOULUkirjeitä ja olen siellä siksi koska JOULU on tulossa. Postikeskus on siis osa mun joulunodotustani. Se on se mitä mä kaipaan. Pimeää, sadetta, lumisadetta, jäätä, kylmää, vitutusta, krapulaa koska piti töiden jälkeen mennä taas Heinikseen yhdelle ja se vähän venähti, junaa joka pysähtyy Ilmalassa, Pub Heinähattua töiden jälkeen, ylitöitä, niitä vitun kirjeitä jotka alkaa pännimään ekalla viikolla ja ylipäänsä koko syksyn suloista ja vapauttavaa kamaluutta. Kerrankin saa olla surullinen hyvällä omallatunnolla! Kiitos Postikeskus!

Loppuun vielä muistuttaisin että kaipaan myös Helsingin syksyn syksyisyyttä, kirpeyttä, kylmyyttä ja ihan oikeasti jotain kauneutta. Mä kaipaan surua ja pimeyttä ja kylmyyttä.

Nyt toivotan teille kaikille kaikkea kamalaa ja jatkan porkkanakakun syömistä.

IE vs FI

Mun huoneeni, minun pääni

Allihies, onnistuin tuhoamaan kaikki kuvat siisteistä mestoista



Huomioita Irlannista ja itsestäni:

Maito on tosi hyvää. Ja rasvaista.

Hygienia on hupaisaa. Mä en ole kuitenkaan maailman tarkin ihminen mutta maidon säilyttäminen pöydällä yön yli on vähän ällöä. Ruokien säilyttäminen kans. Olen lakannut pesemästä mutteripannua. Pesin sen aina Suomessa koska se alkoi kasvaa puolessa tunnissa pientä sientä. Kämppis ei pessyt ja se oli mun mielestä maailman ällöintä. No, ei se täällä mitään kasva kun se on niin paskainen.

Suihkusta tulee ihan liian vähän vettä.

Hiivaa saa kahta sorttia ihan niin kuin Suomestakin. Ne sortit vain ovat kuivahiiva ja superpikakuivahiiva (erinomaista leipäkoneeseen!). Kysyin kaupasta ja leidi sanoi ettei mistään luultavammin saa oikeaa hiivaa.

Paahtoleipä hillolla tai maapähkinävoilla on oikeastaan aika hyvää. Älkää unohtako voita siitä välistä.

Voi. Oikea voi. Ainakin tämä perhe laittaa sitä joka paikkaan ihan kauheasti. Siis kauheasti mun mittapuulla eli aika paljon. En mä ole mikään terveysintoilija. Mun mielestä voi ansaitsee paikkansa yhteiskunnassa.

Kaupungilla käveleminen lyhyehkössä mekossa päivällä on outoa vaikka tytöillä iltaisin ei ole päällä mitään. Tai sitten mulla on vain niin kauniit polvet että jokainen vastaantulija tahtoo ihailla niitä.

Tänään on Ceili Mór, suuri ceili, irlantilaista tanssia Grand Paradella. Siis mulla on niin hienot tanssikengätkin, toinen niistä on vain kokoa viisi ja toinen kuusi. Täydelliset kesällä Suomessa. Pitäisi löytää toinen kutonen. Äiti tykkäis. Ostakaa kaikki sellaset äideillenne. Maksoi 2 e kirppiksellä. Muut kenkäni ovatkin sitten asia erikseen. M pakotti enkä osaa kävellä niillä. Ah, olen niin naisellinen.

Paniikki-Anni, Tilitys-Anni

Okei, kaikki on hyvin. Takapihalla tosin on massiivinen hamahakki ja oon kuullut huhuja etta takalaiset hamikset puree. No, ainakin tytot vaittaa niin.

Valilla tuntuu etta vois tarvita vahan laakitysta. Te ette ole ainoita, folks. Oon kylla oppinut vahan tunnistamaan omia ahdistusoireitani aika hyvin ja tiedan miten toimin. Kai sekin jotain auttaa. No, osaan ainakin kieria viela paremmin itsesaalissa silla 'ma en vittu koskaan opi miten elamassa pitais toimia ma haluun pois ma oon ihan jne. ja taa on aina tallasta.'

Oltiin viikonloppuna Allihies'sa, meren rannalla, vuorten sylkyssa. Kuvia seuraa joskus vaikka ma siis vihaankin maisemakuvia koska ne ei kerro mitaan. Ei ne anna oikeutta tollekaan paikalle mut silti. Saatte hajun.

Nyt lahden iltakavelylle.

Puuhs

Talon leidi halusi äsken keskustella mun kanssa yhteisestä tulevaisuudestamme. Ne olivat talon herran kanssa kuvitelleet mun olevan jotenkin todella tyytymätön tai jotain. Tyypillistä.

Aargh, mä en tiedä mitä mä tekisin tän jutun kanssa. Tällä viikolla pitäisi päättää jäänkö vai en. No, mähän olin ihan jäämässä. Oon maksanut jo osan graffakurssistakin joka alkaa torstaina. M oli niin loukkaantunut (tj.) joistain jutuista etten tiedä sopiiko tämä perhe-elämä mulle sittenkään. Voi perseen suti. Pitääks kaiken olla aina niin hankalaa. En mä tiedä haluanko mä olla kohtelias ja miellyttävä joidenkin toisten talossa. Siksihän mun ei pitänytkään lähteä aupairiksi, true. Mun olisi pitänyt kysyä saako eräs ystäväni tulla kylään, ei vain ilmoittaa että se on tulossa. Okei, mä tiedän, mä oon tyhmä ja naiivi aina näissä samoissa jutuissa, mut jos ihmiset sanoo et joo se on jees et tulee plaa plaa niin mä olettaisin et se on jees. Mä en vaan oo tarpeeksi mukava. Enkä mä osaa enkä jaksa olla koko ajan saatanan kohtelias ja kiitollinen ihmisille.

Mut jos mä lähden täältä niin mitä mä sitten teen? Mihin mä lähden? Ei mulle oo hirveetä intoa palata Suomeen, mitä mä siellä tekisin. Tai jos mä lähtisin vaan reilaamaan. Lähteeks joku mukaan? Se vois olla aika villi veto. Oikeesti. Heikki?

Mulla on paha olo. Mä en tiedä mitä mä teen.

Tätä on elämäni päivästä päivään

Ostin kameran. Yhtäkään kuvaa en oo ottanut. Jess otti muutaman luostarista. Aika tonttumeininkiä. Välillä tuntuu että elää jossain fantasiakirjamaisemissa, mikä on tietysti siistiä, koska mä oon lälly romantikko ja paskat fantsukirjat on mun salainen heikkous. (Yhtä noloa ja epäkuulia kuin lenkkeily. Ja Morrissey. Oh shit, oon tosi epäkuuli.)

Menetin äsken uskoni tähän aupaireiluun. Se palasi luokseni kun vähän maanittelin. Mutta tosiaan, oon pohtinut tämän vaihtoehdon järkevyyttä. Onko mitään järkeä lähteä aupairiksi jos vain yksikertaisesti haluaa lähteä maailmalle? Jos on kykenevä asumaan omillaan ja elättämään itsensä? Jos aupairius sinänsä ei tuo mitään lisäetuja: ei kuolettavasti tarvitse työkokemusta lastenhoidosta tai tee gradua elämästä joidenkin muiden perheessä. (Pienin leidi yrittää just nyt tappaa itteään nurkassa. 'Hey, whatcha doing?' 'Nothing.' Varmaan joo.)

Vastaus kysymyksiin on: en tiedä. Perhe-elämä sopii mulle jostain kummasta syystä. Se sopinee monille muille vielä huomattavasti paremmin. Mä vihaan kun ihmiset tappelee. Mä en jaksa skidejä jotka heittää toisiaan jalkapallolla naamaan. Mä joko nauran niille tai sit mä häivyn muualle. Mä rakastan viinilasillisia keittiössä, ja joitain muita mukavia perhe-elämään kuuluvia piirteitä.

Aupairiksi lähteminen on ehkä järkevintä jos on joku hyvä syy (kuten työkokemus tai plaa ihan mikä vain) tai sitten on kauhean nuori tai muuten vain kyvytön huolehtimaan itsestään ja tarvitsee sen perheen siihen ympärille. Toisaalta emmä tiiä mitä lasten hoitamisesta tulee sit. Koko aupair-homma on vähän monimutkainen koska vanhempana on helpompi hoitaa skidei, luulisin, ja muutenkin osaa vähän olla, mutta nuorempana tarvitsee enemmän sitä perhettä. Vanhempana luopuu jostain osasta vapauttaan aina kuin lähtee. Mä luovuin täydellisestä vapaudesta. Yksinäisyydestä. Vapaudesta maata koko päivä sängyssä ja syödä pelkkiä ranskalaisia. Ei tarvinnut välittää kenestäkään. (Jatkan tätä aihetta joskus.)

Pe-la -yönä olin maailmalla ja perheen rouva äiti oli hirvittävän pettynyt kun en ollutkaan kreisin seksi-ilottelun pyörteissä unohtanut saapua himaan vaan ihan muuten vain en tullut.

Maanantaina olin keikalla. Tunsin miehen ja kitaran. Vau! (Ainut henkilö jonka tunnen täällä.)

Eilen tutustuin yhteen saksalaiseen aupairiin.

Olen pärähdellyt. Itsekseni, tietenkin.

Ja nyt tekis vähän mieli kaljaa. Sori Cork, mutta luulen että Guinness on ihan oikeasti parempaa kuin Beamish. Sori.

Miksi oi miksi?

Mua suuresti ihmetyttää miksi ihmiset hankkivat lapsia.

Onhan ne joo ihan söpöjä mutta tuntuu että koko aika menee käskemiseen ja piirrettyjen katsomiseen. Jos ei vain katsottaisi piirrettyjä, pitäisi käskeä lisää. Eilen tappelin kaikkein pienimmän kanssa. Viisivuotiaan kanssa huutaminen tuntuu tyhmältä. Tuntuu myös tyhmältä yrittää saada kahta yksitoistavuotiasta tekemään läksynsä. Mä en tajua miten vanhemmat selviävät hengissä enkä kyllä sitä miten lapsetkaan. Koko ajan tulee jalkapallosta nenään ja joku vetää tukasta ja voi helvetti.

Täysi-ikäisinä lapset voisi ehkä olla ihan ok (jos niiden kanssa on väleissä). Voisi viinilasillisen äärellä muistella 'Voi kun sinäkin olit semmonen höpönassu'. Aika kultaa muistot.

Mä ymmärrän että lasten pitää olla kauheita. Se kuuluu diiliin. Olin mäkin kauhea. Mä muistan sen murhanhimon, joka syttyi kun joku teki jotain, mikä loukkasi mun henkilöä ja sit oli pakko mennä ja pamauttaa sitä lättyyn niin lujaa kuin pystyi.

Mutta silti.

Tänään on Culture Night. Kai se jollakin tavalla vastaa Taiteiden yötä. No siis ainakin sen taiteen osalta.

Oon pohdiskellut tätä aupair -juttua nyt. Sillai että kenelle ihan oikeasti suosittelis aupaireilua. Onko tää järkevä keino lähteä maailmalle? No kerron teille ehkä myöhemmin moikka pusi.

Excuse my wife

Lähdin eilen kävelylle ja päädyin An Bodhraniin siiderille ja kaljalle. Istuin siellä varmaan kaksi tuntia ja kuuntelin jotain huonohkoa miestä ja kitaraa ja pöydässäni istuvia ruotsalaisia tyttöjä. Sitten lähdin kotiin nukkumaan.

Keittiössä oli juhlat. Hyväksyin tarjotun viskin ja päädyin istumaan pöydän ääreen talon isäntien ja hauskan huonohampaisen taitelija Mickin kanssa. Istuin ja istuin ja istuin ja tänään mulla oli ihan kauhea krapula ja väsytti hulluna. Mick puhuu todella outoa englantia joka kuulostaa enemmänkin jonkun Länsi-Intian saarilta kotoisin olevan puheelta kuin korkuniaaniselta. Loppuilta on hieman hämärän peitossa onneksi mutta muistan pitäneeni muun muassa esitelmän suomalaisen rockmusiikin historiasta soittamalla Nuoruustangoa ja varmaan kaikkea muutakin. Samassa yhteydessä pidin luultavammin esitelmän myös Suomen poliittisesta historiasta. Niin ja kyllä mä myös lauloin. Yleisön toivomuksesta pidin puheen, mutta se oli onneksi suomeksi (yleisön toivomuksesta). Se ei käsitellyt mitään, paitsi kenties sivusi puheen pitämisen outoutta suomeksi. Esittelin skissivihkoani Cliffille. (Kiitos muuten kaikille jotka osallistuivat vihon ensimmäisen sivun tekemiseen. Cliffin arvio siitä oli 'They wanna fuck you') Moira puhui rumia ja viski luojan kiitos loppui jossakin vaiheessa. Liian myöhään tosin.

Tarkoitukseni oli mennä käymään St Johnsissa tänään sen yhden kurssin takia mutta joo. Uusi yritys huomenna.

God

Mun pitäisi kohta käydä käskemässä kaksosia tekemään läksynsä. Lapset on hirveitä. Ne vain huutaa ja äh. Joo no okei on ne välillä ihan kivojakin. Silti vähän ihmetyttää minkä takia jengi haluaa pygätä kakaroita.

Mä oon käsittämättömän huono käskyttämään ketään. Hi girls dont forget your homework. Toimii, varmasti.

Mua väsyttää täällä super paljon. En tiiä miksi. Kenties tämä perhe-elämä on niin rankkaa tai sitten se johtuu koko outoudesta olla täällä. Viime yönäkin nukuin melkeen kaksitoista tuntia. Hohhoijjaa, mut se varmaan menee ohi.

Joku on siirtänyt haisevan kultakala-akvaarion kultakalansa kera ulos. Odotan että varis nappaa sen. Akvaario haisee. Kun tulin tänne, akvaariossa oli kolme kalaa. Nyt siellä on yksi. Ehkä kultakalat ja Irlanti ei vain sovi yhteen.

Hui!

Huh huh. Onpa rankkaa. Soitin just jollekin tyypille, joka oli lahettanyt mulle mailia 'please call me blabla'. Mun pitaisi nahda se St Johns collegessa esim. huomenna, mut unohdin jo mika sen huoneen numero on. En vain osaa numeroita. Muistan ne sellaisena aannesarjana mutta en ma valttamatta tajua mita ne tarkoittaa. Tosin oon kylla nykyaan parempi siina. Haluaakohan herra O'Shea haastatella mua ja kuinka paljon mun pitaisi nyt panikoida. Ma oon niin pihalla kaikesta. Niin pihalla.

Ma sain haasteen. Elamani ensimmaisen! Tayttanen sen lahipaivina.


Tanaan, kun kavin kerailemassa sen yhden skidin koulusta, katsoin poikien koulun (niinpa! keskiaikaista!) ikkunasta sisaan ja ah siella oli lahes taivaallisen kaunis opettaja. Ja sit ma olin sillai et voi vitsi thank god i'm in Ireland. Se sama jaba oli bussipysakilla ja Roisin kertoi etta se on ranskalainen ja opettaa ranskaa pojille. Emma tiia, pitaiskohan vaihtaa maata.

Lauantaina antaa mennä vaan

Kelatkaa. Nyt on lauantai-ilta. Kello on 22.19. Suomessa 00.19. Mä istun tiekkarilla kirjottamassa tähän rupiseen blogiin. Rakkaat ystävät, kaikki te jotka ootte aivan hirveessä kännissä, olkaa onnellisia siinä hirveessä kännissä.

I'd fancy a pint. Jotenkin yksin lauantai-iltana baariin (pubiin!) lähteminen vieraassa maassa tuntuu vain täysin käsittämättömän hankalalta. Pubit on ärsyttäviä, koska niihin ei näe sisälle. Joku katolinen tai muuten vain pikkusieluinen mielenlaatu on keksinyt ettei pubeihin voi nähdä sisälle. Niinpä ei koskaan tiedä minkälaista porukkaa tässä tai tuossa paikassa on. Entä jos koko huone on täynnä hurraavia hurling-faneja (joo, katsokaa Wikipediasta) tai vanhoja pappoja. Moira sanoi että niitä kaikki pappoja pitäisi sitten tervehtiä.

Tuntuu todella avuttomalta olla maassa jossa ei tunne ketään. Harkitsin baanalle lähtöä perjantaina kello 17.00 ja kotiinpaluuta maanantaiaamuna. Kenties se olisi edistänyt ihmisiin tutustumista. Luulen että kanssa-asujani ovat huolestuneet sosiaalisesta elämästäni. No, itse olen ollut sitä jo yli kymmenen vuotta.

Pohdin myös klassista 'juodaan ensin pullo, tai ehkä varmuuden vuoksi kaksi, viiniä ja sitten suunnistetaan pubiin' -keinoa mutta... Se toimii Suomessa, tavallaan, mutta irlantilaiset juo kauhean sivistyneesti (siis verrattuna Suomeen) ja se ei näin ollen välttämättä auttaisi mun integroitumistani yhteiskuntaan.

Mut hei, mä syön kirsikkapurkkaa. Vessassa on hämähäkki. Ostin leipäkirjan (en ole varma sen laadusta mutta) ja olen syönyt tänään kahta suklaakakkua, eksynyt (joka päivä) eikä mun netti toimi vieläkään. I'd fancy a pint.

Darlings and kultamussukat!

Täten ilmoitamme ettei meillä ole hajuakaan kuinka saada irkki skulaamaan ulkomailla. Mä en vaan oo tarpeeksi nörtti enkä jaksa nyt kyl ottaa selvääkään. Mut webirkki toimii jos on toimiakseen mutta. Kun se ei vain tykkää #meidan_kerhosta. Eli #pingstate.nu on place to be tai tulkaa käymään!

Ainiin ja Irkku saiksä mun mailin?

Ainiin ja mulle saa lähettää lahjoja! Esim. Maria Gasolinan uusin levy!(Yritin tilata sitä mut mun kortti ei vaan toimi netis, ni.)

Niin siis

Yleison toivomuksesta kirjoitamme nyt pubi-illastamme.

Se alkoi silla lailla jotta Moira tuli himaan myohassa ja joku nuori neiti oli myos kaymassa. Tama neiti, Anna 19vee, soi meidan kanssa ruokaa ja hengaili. Sitten Moira tuli kotiin viinipullonsa kanssa! Ou nou! No, paadyttiin nayttamaan meitsille kaupungin pubeja, tietty. Lots of girl talk. Ja huumekeskustelua! Ma tiedan nyt et Corkista saa aivan sairaasti koksua. Oli varsin vapaamielinen huumekeskustelu ja kummallinen. Yhessa pubissa oli kans tosi hyvaa perinteista irkkumusiikkia. Joo'o, oikeesti. Ihana viulu. Taalla on tosi hauskasti mukana normaalissa, elavassa, modernissa elamassa vanhat jutut, ja se on tosi cool. Moiralla on vielakin krapula!

Opin eilen etta vanhoi pappoi ja tatei kuuluu tervehtia 'How are you' kun semmoinen sattuu tulemaan vastaan. Ja toi how are you lausuttiin sit korkuunialaisittain hau-ja. Niinku koirasaundi seka ja.

Ma imuroin tanaan! Yksi kala oli kuollut aamulla. Kolme kalaa (kaksi nykyaan) asuvat mun vessassa eika kukaan vaihda niitten vesia ja ne vaikuttaa muutenkin todella karsivilta. Ma oletan etta se yksi teki itsemurhan. Oon nyt nakojaan jaamassa tanne, oon kuulemma ihan perfect ja treasure. Haha. Aattelin menna vahan kouluun lukemaan graafista suunnittelua, maksaa suht hulluna mut ei mul oo taalla oikeastaan muutakaan tekemista nyt. Siita voi olla hyotya. Siella samassa koulussa ois ollut kanssa kuvituskurssi (johon Cliff yritti saada mut koska oon kuvituksellinen nero ja se tykkas muumisarjiksesta jonka toin) mut en pystyis olla siella koko ajan ja niin ollen mut potkittais ulos kurssilta.

Tytot on olleet aika sopoja ja mukavia ja kaytiin kirjastossa pari tuntia sitten ja kai se menettelee. Lainasin vahan Iain Banksia (ei skifia), jotain keskieurooppailaista ja yhta fantsunuortenkirjailijaa.

Taalla on aivan kasittamattoman hyvaa ruokaa. Ma oletin jotain kauheeta mut tanaankin soin pastaa kastikkeella jossa oli muun muassa savuaurinkokuivattujatomaatteja. Niinpa! Makaan en ole ikina edes kuullu sellaisista. Mun ruoanlaittopaiva on maanantai ja mua vahan janskattaa. Kyllahan ma osaan kai kokata mutta kun emma kellekaan muulle oo ikina tehnyt ruokaa. Tosin nyt on kylla aika hyvat tsaanssit vaantaa jotain ihan hulluja herkkuja. Mutta outoa silti koska mun kokkaus on yleensa perustunut siihen mita sattuu kaapista loytymaan. En ole oikein aikoihin ihan ihan laittanut ruokaa.

Yritan opetella lausumaan kunnolla.

Aurinko paistaa

Eilen oltiin pubeilemassa.

Maailma

Taalla on paljon umpikujia. Onnistuin umpikujauttamaan itseni eilen puolen tunnin kavelyni aikana ainakin kaksi kertaa. Toisen umpikujan paassa oli Jumalan aiti. Olisi pitanyt pitaa oma Maria mukana niin ehka tiet olisivat avautuneet.

Oon oppinut sanomaan ainakin 'yes please' seka 'thank you' ja 'no thanks'. Yritan myos opetella ylisanoja koska irlantilaiset tuntuvat tykkaavan niista. Great! Delicious! Beautiful! Super! Cool! (Cool lausutaan just niinku Oncessa, khyl.)

Aitihahmo yrittaa saada mua toihin et jos parahdan naihin tyyppeihin niin voin aina karata duuniin. Yhdessa suklaamestassa olisi paikka vapaana, jotain kahviladuunia, en tieda pitaisiko ihan oikeasti soittaa sinne. Aika pelottavaa eiko? Join siella kaakaon, jossa on 70% suklaata tai jotain. Magnificent! (Opin, joo.)

Guinness muuten maistuu taalla paljon paremmalta.

Mua vahan hairitsee tama mun aupaireilu taalla. Musta tuntuu etta oon ennemminkin lomalla (jollain hermolomalla) kuin tekemassa toita. Fiilis on samantyyppinen kuin mutsilla ja faijalla eli etta on jotenkin tosi irrallaan maailmasta ja voi vaan hengailla ja jaakaappi on taynna ruokaa. Ihania juustoja ja kaikkea Ainut mita mun pitaa tehda on hakee Roisin skolesta yhdelta. Aika rankkaa vai mita?

Lahjoja!

Mulle saa lahettaa lahjoja ja rahaa osoitteeseen:

mun hima

Ystavat rakkaat

(Nappaimisto on irlantilainen joten pisteita on vahanlaisesti, meitsin interwebbi ei vaan toimi)

Olen taalla lukittunat kauhistuttavaan kokolattiamatotettuun taloon jossa vain juodaan viskia (10-vuotiasta single maltia, isi!) ja karsitaan kauheasti (elamani ensimmainen mojito ja tosi hyva gin tonic. Mojiton mintut oli takapihalta, aiti!)

Tanaan katsottiin kirahveja ja apinoita ja kaikkia elaimia. Ne oli puolivapaina irlantilaisessa luonnossa. Vauva- ja tyttoriikinkukkoja, en ole ikina tiennyt sellaisia olevankaan.

Eilen kaytiin English Marketissa perheen mutsin kanssa. Aleksin on pakko tulla kylaan, se oli fabulous. Soin kaksi osteria. Se oli vahan kuin huonot eka kerta -vertaukset: aika limaista, vahan oksetti lopussa mut ehka pakko silti saada lisaa. Suosittelen!

Taalla ei oikeasti ole edes kokolattiamattoja. Ihastuttavat puulattiat. Mulla on iso sanky, suuri huone ja okei no vahan kylma. En ole oikein ehtinyt eksploreerata tata paikkaa viela yksikseni mutta aattelin kohta lahtea pienelle kavelylle.

Kavin eilen ihan oikeassa irlantilaisessa baarissa perheen faijan kanssa. Juotiin Guinnessia. On kiva kuinka jotenkin jarkevasti nama tyypit suhtautuu bissella kaymiseen. Oon myos syonyt suklaapuddingia ja leipakastiketta (leivanmuruja ja maitoa). Ja sain oman Neitsyt Marian! Perheen mutsi sanoi etta mun pitaa kiinnittaa sen mun rintsikoihin niin pysyn turvassa. Ihastuttavaa Jeesus-kraasaa.

Huomenna alkaa mun tyot! Taytyy hakea Roisin koulusta, tosin ei yksin.

Kaupunki on ihanan nakoinen! Superidyllinen! Ja muurit ja ne linnut onksne ny korppeja vai hah on ihania! Kivimuurit! Niita on ihan sikana!

Ja taalla on kuulemma ihan oikeasti valaita! Pari vuotta sitten ne ui kaupunkiin asti! Moikka!

Pakkaus on lakritsaa

Pakkaaminen on inhottavaa ja herättää kysymyksiä. Miksi olen säästänyt tämän söpön lahjapaperipussin kolme vuotta ja hyvin monta muuttoa? Miksi, oi, miksi? Ja miksei tee yhtään tiukkaa heittää sitä nyt pois? Olen siis perusasioiden äärellä. Tarvitsenko ihan varmasti näitä kyniä jotka eivät ole toimineet vuoteen, entä näitä kaikkia astioita. Kaikki vaatteet heitinkin pois, pakattavana on lähinnä kirjoja, astioita ja kaikennäköistä roinaa sekä kynäkokoelmani.


Mä vien 7 kiloa matkatavaroita Corkiin. Ryan Airilla saisi roudata 10 kg mutta vetäsen vielä Aer Arannilla Dublinista Corkiin ja niillä on pienemmät käsimatkatavararajat. Ja siis oon vähän laiska ja epäviitseliäs niin ei huvita pelleillä ruuman kanssa. Tosin sen näkee sitten jos huomaa ettei johonkin minireppuun ihan oikeasti mahdu mitään. Mulla ei ole hajuakaan paljon se 7 kg on, mutta ilmeisestikään ei paljon. Kannettava, vaatteita, tuliaisia, kyniä, lehtiö, kirja... Tarviinko muuta? Totta, unitapiiri unohtui listasta.

Sunnuntai on sunnuntai

Mua väsyttää. Enää pari päivää aikaa pakata, tiistaina pitäisi muuttaa kamat kaverin vanhempien vintille. Kauniisti sanottuna mä olen vähän vaiheessa tän pakkaamisen kanssa, rumasti sanottuna... No, ei saa puhua rumia. Onneksi ei ole sentään töitä eikä mitään.

Eilen oli jonkinnäköiset läksiäisjuhlat vanhemmilla. Niiden seurauksena heräsin puolitoista tuntia sitten ja harkitsen takaisin nukkumaan menoa. Mä vihaan pakkaamista. Se vaatii ihan liikaa ajattelua. Tai no mä taidan tehdä siitä vain vähän hankalaa ihan itse. Mutta silti!

Mua väsyttää.

Eka kerta!

Moi, mä olen Anni, 22-vuotias ja toivoisin kaikkein eniten maailmanrauhaa ja et ihmiset ois onnellisia.

Tämä blogi kertoo (yllätys yllätys!) minusta! Siitä että lähden viikon päästä perjantaina 5.9.2008 Irlantiin Corkiin aupaireilemaan, syömään sipsiä, juomaan Guinnessia ja etsimään tonttuja. Voi olla että tää blogi kuolee alkuunsa, että mä kuolen alkuuni, että tulen takaisin heti, etten jaksa kirjoittaa, etten ehdi kirjoittaa, että... mitä vaan. Mutta tarkoitus ois nyt kirjoittaa jotain mun elämästä, päiväkirjatilitystä. Aikomuksenani on viipyä tuossa tonttujen maassa vuosi, todellisuus voi tietysti olla ihan toinen.

Alunperin mun ei pitänyt lähteä au pairiksi. Ei todellakaan. Ei olemaan jonkun vieraan kotona, tavallaan aina töissä, palata johonkin lapsen tai teinin asemaan, menettää saavutetut oikeudet. Mä haluan kärsiä rauhassa omaa elämääni ja iloita siitä rauhassa, ilman että joku varaäiti on tuomitsemassa. Mutta eipä mun pitänyt lähteä myöskään Irlantiin. Mun piti lähteä Englantiin duuniin, pakata reppu ja hommata kämppä ja työ. Mun piti istua pubissa ja palella huoneessani The Smithsin tahtiin. Pidin tusinan esitelmää siitä kuinka mä en au pairiksi lähde. En johonkin yläluokkaiseen perheeseen jonka jäsenet asuu jossain ihan mulle oudossa maailmassa.


Mua alkoi sitten varmaan vähän jänskättämään, ja tsiigailin netistä kaikkia aupairjuttuja. Tosin olin mä tsiigaillut niitä jo aiemminkin eikä ne olleet mua vakuuttanut. Löysin muutamat perheenetsintäsivustot joista toinen oli ihan paska ja toinen jees. Sitten mä löysin perheen. Näin musta siis on tulossa aupair Corkiin, johonkin pikkucityyn jossa vaan sataa päivästä toiseen ja valaat laulaa. Mun piti lähteä isoon cityyn. Mä toivon kovasti että siellä on ees nättejä poikia sitten, ja mukavaa.

Nyt pitäisi pakata. Alkaa pakata. Luoja.