Kaupunkien valot mulle huutaa

Päivää ennen matkaa aamupalalla Ninan luona Marlenan kanssa. Starring kämppis Paul.

Galwayn hostelli, 29 e

Lähdettiin retkelle pääsiäissunnuntain aamuna. Ekana dösällä 4 ja puoli tuntia Galwayhin. Bussissaistuminen on helppoa kun sen osaa ja jostain syystä kenelläkään ei mennyt hermo siihen huviin viikon aikana. Galwayssa oltiin yksi öy ylihintaisessa hostellissa. Maanantaiaamuna oli tarkoitus lähteä Aran-saarille ja sen jälkeen Connemaraan mutta vettä satoi niin ei menty. Saaret on kykkäsiä vesisateessa. No, kohta alkoi tietty paistaa aurinko mut koska ollaan Irlannissa niin ei Aranille pääse yhtä helposti kuin Suomenlinnaan. Connemaran kansallispuistoon ois menny yksi dösä kello kuusi illalla joten sekin sitten skipattiin. Moottoritie oli kuuma eli lähdettiin arpomalla Westportiin sillä sinne meni bussi. Nätti kylä, merta, yks pyhä vuori, muutama baari.
Ines Galwayssa
St. Paddyn ikioma vuori

Centra ja Pyhä Maria Westportissa

Donegalilainen raunio ja hautausmaa

Westportista lähdettiin Donegaliin aamuvarhain. Ekana dösällä Sligoon, noin 70 km, ja se matka kesti ehkä kolme tuntia, maisemareitti siis. Sligosta Donegalin towniin päästiinkin varsin sukkelaan.

Hostelli Donegalissa oli superälynsymppis ja ihku ja sen omistajatar muistutti sekä hyvällä että pahalla rakasta aupairmutsiani.

Donegalissa oli alkamassa Pan Celtic Festival ja illalla eräässä pubissa oli paras ikinä tradsessio eli suomeksi jotain niin kamalan kuuloista kuin perinteistä musiikkia. Tradsessio toimii sillai että kuka vain joka uskaltaa saa liittyä mukaan. Pubeissa on siis ajat musiikille ja jengi tulee soittamaan jos niistä tuntuu siltä. Tuolla oli miljoonittain biisejä joita en ollut ikinä kuullut, tosi hyviä laulajia, pohjois-irlantilaisia kapinalauluja. Lopun kansallishymni ja jengi seisomassa kyynel silmässä oli kyllä vähän liikaa jopa mulle. Mut siis: fab & gorg! Paras kohta matkasta.

Junan ikkunasta katson maisemaa

Bushmills city

Seuraavaksi lähdettiin siis Bushmillsiin. Minä olin ainoa seurueesta joka romantisoi Bushmillsin viskipuolta, todellinen syy invaasioomme tähän tuppukylään oli Giant's Causewayn ja Carrick-a-rede -sillan läheisyys. Bushmillsiin ajeltiin London-/Derryn kautta, jossa mä olisin halunnut viettää yön sillä siellä oli kiinnostava muuri kaupungin ympärillä, sen nimi on hauskasti pohjois-irlantilainen ja ihastuttava The Undertones on Derrystä kotoisin.

Pohjoisen puolelle saavuttaessa huomasin ekana tietty kyltit ja niitten tekstit ja iirinkielisten tekstien puutteen. Talot olivat hämmentävän brittiläisiä ja fiilis kumma. Kokemus oli siis hyvin mielenkiintoinen koska toisaalta oli ihan samassa maassa kuin hetki sitten mutta raha vaihtui ja tekstit ja talot.

Tislaamo

Meitsi asui yläkerrassa Bushmillsin hostellissa

Neidit ovat valmiita untenmaille

Giant's Causeway

Hassuja kiviä

Ihanat naiset rannalla

Giant's Causeway on kummallisen muotoisia kiviä lähellä Bushmillsiä. Sen rakensi jättiläinen nimeltä Finn McCool, joka ois halunnu heruttaa yhtä jätitärtä Skotlannin puolella. Herra McCool ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan hirveän kiinnostunut sillä hän ei saanut koskaan valmiiksi tietä Skotlantiin.

Carrick-a-rede -silta

Carrick-a-rede kuuluu ehdottomasti niihin nähtävyyksiin jotka eivät sovi mun herkälle sielulleni. Liian korkeella, liian tuulista, liikaa ihmisiä. Ihan kunnialla mä siitä silti selvisin.

Carrick-a-reden huudeilla

Belfast Belfast

Katolista paatosta


Bushmillsistä lähdettiin sitten viralliseen määränpäähämme eli Belfastin hurmaavaan huomaan. Oli miellyttävää palata takaisin kaupunkiin lampaiden, siltojen ja lehmävauvojen luota. Belfastiin saavuttiin illalla ja oltiin siellä kaksi yötä. Aamulla käytiin turisteilemassa ensin Fallsissa joka on klassinen katolisten alue. Sieltä mentiin ihan yhtä klassiselle protestanttien alueelle Shankilliin. Meneminen oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty sillä alueitten välillä oli aita ja portin löytämiseen meni hetki jos toinenkin. Kiinnostavaa.

Marlenea ja Inestä kikatuttaa pubissa

Pubissa pöllittiin puolivahingossa joittenkin poikien votkapullo. Upsii! Samaiset sällit yritti myös keskustella minun kanssa mikä oli kamalaa. Kamalaa koska en tajunnut yhtään mitään. Tuttu ja turvallinen Corkin mongerrus oli mennyttä ja sen tilalla oli täysin käsittämätön belfastiaaninen tyyli.

Lauantaina kotiin: ensin dösällä Dubliniin ja sieltä Corkiin.

Mä olisin voinut matkustaa enemmänkin. Bussilla-ajelu ehdottomasti sopi mun sielulleni. Aloinkin suunnitella matkaa ympäri maailman kävellen.