Fab bread!

Kävin tuossa viikonloppuna Dublinissa kun rakkaat vanhempani ja ihana pikkusiskoni olivat kylässä. Ihan kiva city. En saanut siitä oikein otetta, eikä vielä tarvinnutkaan, sillä hurmaava ystäväni on tulossa kylään perjantaina ja lähden taas Dubliniin. Corkissa on kyllä mun mielestä sellaista sympaattista pikkukaupunkia kun taas Dublin oli ehkä vähän kolkko näin ensitapaamisella. Toisaalta siinäkin oli sympaattista isoakaupunkia.

Musta tuntuu että mun englanninkirjoitustaito rapistuu. Oon alkanut ajatella sanoja väärin eli lausuttuna niin en enää osaa kirjoittaa niitä. Otsikoksi meinasin kirjoittaa nimittäin 'fab bred'. C'mon! Eli tein tänään ihastuttavaa leipää, jossa oli yksi säilykepunajuuri, puolitoista perunaa, liotettuja auringonkukansiemeniä, vähän grahamjauhoa, paljon vehnäjauhoa, runsaasti voita, yksi muna, hieman sokeria, tarpeeksi suolaa, inhaa superpussihiivaa ja mitä parasta irlantilaista täysmaitoa. Valitettavasti kuvasta ei näkyne että taikina oli ihan aivan purkkavaaleanpunaista. Paistettu leipä ei enää tosin ollut. Hyvä minä, nimittäin kreisin hyvää leipää. Aika luksusaineitakin oli kyllä joukossa, mutta kannattaa kai ottaa kaikki irti siitä että joku muu maksaa.

Mä oon shoppaillut liikaa. Mä! Vaatteita. Kaupoista. Dublinistakin ostin yli-ison paidan jossa on ihanat raidat. Edellisellä viikolla ostin lähes-mekon joka on suhteellisen avoin ja myös suhteellisen kallis. Mun mielestä täältä löytyy aika hienoja vaatteita. Tilanne on aika harvinainen. Mut ehkä irlantilaiset osaa pukeutua välillä? Oon vähän ihastunut sellaisiin nahkasaappaisiin (joissa ei siis tarvii olla hulluja korkoja) ja alkanut ymmärtämään korkokenkiä. Tuntuu että täällä on semmoinen oma irlantilainen synkeä hippisehkö tyyli joka yrittää ammentaa kiviympyröistä ja punaoravista ja ylipäänsä kelttimenneisyydestä.

Odotin hirveää shokkia kun perheenjäseneni lähtivät takaisin Suomeen mutta no jaa... Vielä hengissä. Talon emäntä sanoi perheeni olevan 'so cool' ja mun siskokin oli beautiful.

Nähdään jouluna, kultapossuset, ei siihen ole enää edes pitkä aika!

City on minun, ja leipä

Vkl

Varsin vilkas viikonloppu takana. Perjantaina mä olisin halunnut ihan hirveesti baariin. Huolestuttavaa huomata kuinka voisi lähestulkoon kuolla yhden bissen/viinilasin/tj. takia mutta lähestulkoon kuoleekin sen puutteeseen. Lauantaina oli tapaaminen! Yhden suomalaisen ja jo tiistaina tapaamani saksalaisen aupairin kanssa. Se sujui varsin mallikkaasti vaikka suomalainen joutuikin lähtemään kotiin aivan liian aikaisin.

Sain lauantai-iltana riemastuttavan tekstiviestin eräältä rapujuhlijalta joka oli nauttinut liikaa snapseja ja nostellut maljoja. Se oli mun mielestä niin hauskaa että päädyin yrittämään selittää saksalaiselle leidille suomenruotsalaisuutta ja rapujuhlia suomenkielisen suomalaisen näkökulmasta, sekä myös ruotsinlaivaa ihan minkä kielisen tahansa näkökulmasta. Yritys oli arvostettava mutta tuhoontuomittu.

Matkalla pubista kotiin eräs vanha herra toivotti minulle hyvää yötä: Good night, dear! Näin myös kuolleen kissan.

Sunnuntaina kävin Butter Museumissa. Ajattelin suositella tätä äidilleni. Ole hyvä.

Mul on ikävä sua nyt jo vaikka äsken tavattiin

Helsingin Postikeskus muisti minua tänään sähköpostilla. Ne olisivat halunneet mut töihin jouluksi. Mulle tuli kauhea ikävä Postikeskusta, tuota ihanaa työpaikkaa. Toisin sanoen mä elän omassa agraariyhteiskunnassani jossa vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat elämääni merkittävästi. Kesät olen hautausmaalla, joulunalusviikot Postissa ja maaliskuussa teen aina ne saatanan (anteeksi) ennakkotehtävät Taikkiin. Mä voisin oikeastaan ryhtyä vapaaksi taiteilijaksi kun tää kierto tuntuu toimivan niin hyvin. Sääli vain ettei silloin saa opintotukea eikä palkkaa vapailta osilta.

Joululajittelulla on merkittävä paikka sydämessäni. Se ei tarkoita sitä ettäkö rakastaisin tai edes erityisesti pitäisin siitä työstä. Joululajittelu tarkoittaa joulua. Joululajittelu on vähän kuin syksy: paskaa, ja ihan sairaan melankolista, ja hämärää ja pimeää. Mutta siinä on semmonen hyvä fiilis, samanlainen oli varmaan Jeesuksella kun se kantoi ristiään. (Ja joululajittelun jälkeen tulee uusi vuosi ja silloin Jeesus on jo naulattuna ja kelaa (ihan niin kuin mäkin) että tässäkö tää nyt oli jo.)

Joulu on ihan kiva juttu. Kieltäydyn tunnustamasta että olisin siitä ihan hirveän innoissani. Silti kaksi tuskallista joulua edeltävää viikkoa Postissa liittyvät nimenomaan jouluun jollain merkittävällä tavalla. Siis joo, tietysti siellä lajitellaan JOULUkirjeitä ja olen siellä siksi koska JOULU on tulossa. Postikeskus on siis osa mun joulunodotustani. Se on se mitä mä kaipaan. Pimeää, sadetta, lumisadetta, jäätä, kylmää, vitutusta, krapulaa koska piti töiden jälkeen mennä taas Heinikseen yhdelle ja se vähän venähti, junaa joka pysähtyy Ilmalassa, Pub Heinähattua töiden jälkeen, ylitöitä, niitä vitun kirjeitä jotka alkaa pännimään ekalla viikolla ja ylipäänsä koko syksyn suloista ja vapauttavaa kamaluutta. Kerrankin saa olla surullinen hyvällä omallatunnolla! Kiitos Postikeskus!

Loppuun vielä muistuttaisin että kaipaan myös Helsingin syksyn syksyisyyttä, kirpeyttä, kylmyyttä ja ihan oikeasti jotain kauneutta. Mä kaipaan surua ja pimeyttä ja kylmyyttä.

Nyt toivotan teille kaikille kaikkea kamalaa ja jatkan porkkanakakun syömistä.

IE vs FI

Mun huoneeni, minun pääni

Allihies, onnistuin tuhoamaan kaikki kuvat siisteistä mestoista



Huomioita Irlannista ja itsestäni:

Maito on tosi hyvää. Ja rasvaista.

Hygienia on hupaisaa. Mä en ole kuitenkaan maailman tarkin ihminen mutta maidon säilyttäminen pöydällä yön yli on vähän ällöä. Ruokien säilyttäminen kans. Olen lakannut pesemästä mutteripannua. Pesin sen aina Suomessa koska se alkoi kasvaa puolessa tunnissa pientä sientä. Kämppis ei pessyt ja se oli mun mielestä maailman ällöintä. No, ei se täällä mitään kasva kun se on niin paskainen.

Suihkusta tulee ihan liian vähän vettä.

Hiivaa saa kahta sorttia ihan niin kuin Suomestakin. Ne sortit vain ovat kuivahiiva ja superpikakuivahiiva (erinomaista leipäkoneeseen!). Kysyin kaupasta ja leidi sanoi ettei mistään luultavammin saa oikeaa hiivaa.

Paahtoleipä hillolla tai maapähkinävoilla on oikeastaan aika hyvää. Älkää unohtako voita siitä välistä.

Voi. Oikea voi. Ainakin tämä perhe laittaa sitä joka paikkaan ihan kauheasti. Siis kauheasti mun mittapuulla eli aika paljon. En mä ole mikään terveysintoilija. Mun mielestä voi ansaitsee paikkansa yhteiskunnassa.

Kaupungilla käveleminen lyhyehkössä mekossa päivällä on outoa vaikka tytöillä iltaisin ei ole päällä mitään. Tai sitten mulla on vain niin kauniit polvet että jokainen vastaantulija tahtoo ihailla niitä.

Tänään on Ceili Mór, suuri ceili, irlantilaista tanssia Grand Paradella. Siis mulla on niin hienot tanssikengätkin, toinen niistä on vain kokoa viisi ja toinen kuusi. Täydelliset kesällä Suomessa. Pitäisi löytää toinen kutonen. Äiti tykkäis. Ostakaa kaikki sellaset äideillenne. Maksoi 2 e kirppiksellä. Muut kenkäni ovatkin sitten asia erikseen. M pakotti enkä osaa kävellä niillä. Ah, olen niin naisellinen.

Paniikki-Anni, Tilitys-Anni

Okei, kaikki on hyvin. Takapihalla tosin on massiivinen hamahakki ja oon kuullut huhuja etta takalaiset hamikset puree. No, ainakin tytot vaittaa niin.

Valilla tuntuu etta vois tarvita vahan laakitysta. Te ette ole ainoita, folks. Oon kylla oppinut vahan tunnistamaan omia ahdistusoireitani aika hyvin ja tiedan miten toimin. Kai sekin jotain auttaa. No, osaan ainakin kieria viela paremmin itsesaalissa silla 'ma en vittu koskaan opi miten elamassa pitais toimia ma haluun pois ma oon ihan jne. ja taa on aina tallasta.'

Oltiin viikonloppuna Allihies'sa, meren rannalla, vuorten sylkyssa. Kuvia seuraa joskus vaikka ma siis vihaankin maisemakuvia koska ne ei kerro mitaan. Ei ne anna oikeutta tollekaan paikalle mut silti. Saatte hajun.

Nyt lahden iltakavelylle.

Puuhs

Talon leidi halusi äsken keskustella mun kanssa yhteisestä tulevaisuudestamme. Ne olivat talon herran kanssa kuvitelleet mun olevan jotenkin todella tyytymätön tai jotain. Tyypillistä.

Aargh, mä en tiedä mitä mä tekisin tän jutun kanssa. Tällä viikolla pitäisi päättää jäänkö vai en. No, mähän olin ihan jäämässä. Oon maksanut jo osan graffakurssistakin joka alkaa torstaina. M oli niin loukkaantunut (tj.) joistain jutuista etten tiedä sopiiko tämä perhe-elämä mulle sittenkään. Voi perseen suti. Pitääks kaiken olla aina niin hankalaa. En mä tiedä haluanko mä olla kohtelias ja miellyttävä joidenkin toisten talossa. Siksihän mun ei pitänytkään lähteä aupairiksi, true. Mun olisi pitänyt kysyä saako eräs ystäväni tulla kylään, ei vain ilmoittaa että se on tulossa. Okei, mä tiedän, mä oon tyhmä ja naiivi aina näissä samoissa jutuissa, mut jos ihmiset sanoo et joo se on jees et tulee plaa plaa niin mä olettaisin et se on jees. Mä en vaan oo tarpeeksi mukava. Enkä mä osaa enkä jaksa olla koko ajan saatanan kohtelias ja kiitollinen ihmisille.

Mut jos mä lähden täältä niin mitä mä sitten teen? Mihin mä lähden? Ei mulle oo hirveetä intoa palata Suomeen, mitä mä siellä tekisin. Tai jos mä lähtisin vaan reilaamaan. Lähteeks joku mukaan? Se vois olla aika villi veto. Oikeesti. Heikki?

Mulla on paha olo. Mä en tiedä mitä mä teen.